Turun ja Mikkelin piispat espoolaisäänestäjien suosikkeja
Ulla Lötjönen   
15.02.2010

Essen vaalikysely kertoo että Turun piispa Kari Mäkinen ja Mikkelin piispa Seppo Häkkinen keräävät kannatusta Espoosta.

Arkkipiispanvaali käydään torstaina 18.2., ja kahdeksantoista espoolaista tai kauniaislaista äänioikeutettua vaikuttaa osaltaan vaalin tulokseen.

Vaali on välillinen, ja äänioikeutettuja on yhteensä 1 226.

Esse kysyi espoolaisilta ja kauniaislaisilta valitsijoilta, ketä he aikovat äänestää arkkipiispaksi. Kyselyn vastaanotti 18 äänioikeutettua, jotka ovat pääasiassa kirkolliskokousedustajia sekä hiippakuntavaltuuston jäseniä Espoon hiippakunnasta.

Valinnastaan kertoi kolme äänioikeutettua. Kirkolliskokousedustaja, päätoimittaja Stig Kankkonen sekä Espoon hiippakuntavaltuuston jäsen pastori Pekka Kiviranta äänestävät piispa Häkkistä.

Piispa Kari Mäkinen puolestaan saa Liisa Kivekkään äänen. Kivekäs on tapiolalainen seurakunnan luottamushenkilö ja hiippakuntavaltuuston varajäsen.

15 äänioikeutettua jätti vastaamatta kyselyyn

Muut espoolaiset ja kauniaislaiset äänioikeutetut eivät kertoneet äänestyspäätöksestään. 15 arkkipiispan valitsijaa jätti vastaamatta kyselyyn lähinnä joko vaalisalaisuuteen tai kirkolliseen asemaansa vedoten.

Ehdokkaiden vaalisivuilta voi kuitenkin lukea espoolaisäänestäjien valinnoista. Häkkisen kannattajiksi ovat ilmoittautuneet kirkolliskokousedustaja Heikki Sorvari sekä kirkkohallituksen täysistunnon jäsen Outi Nokso-Koivisto.

Piispa Mäkisen taakse ovat asettuneet kirkkoherrat Antti Kujanpää, Kalervo Salo ja Mauri Vihko.

Kujanpää on tuomiorovasti, Vihko Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kirkkoherra, ja molemmat ovat Espoon tuomiokapitulin jäseninä äänioikeutettuja. Leppävaaran kirkkoherra Salo puolestaan on äänivaltainen hiippakuntavaltuuston jäsenenä.

Turun piispa Mäkistä kannattavat niin ikään hiippakuntavaltuuston pappisjäsenet Sini Hulmi ja Johanna Koivisto.

Äänivaltaa käyttävät valitut

Espoolaisista arkkipiispan valitsijoista kuusi on maallikkoja. Muut vaalin äänioikeutetut ovat pappeja. Äänioikeus on myös Espoon piispa Mikko Heikalla, joka on kirkolliskokouksen jäsen.

Espoolaiset arkkipiispan valitsijat ovat vaaleilla valittuja. Seurakuntien luottamushenkilöt ovat äänestäneet keskuudestaan arkkipiispan maallikkovalitsijat. Hiippakunnan papisto puolestaan on valinnut arkkipiispan pappisvalitsijat.

Seuraavan kerran kirkon jäsenet pääsevät äänestämään piispojen maallikkovalitsijoista seurakuntavaaleissa, jotka pidetään ensi syksyn marraskuussa. Seurakuntiin valitaan tuolloin koko maan kattavasti uudet luottamushenkilöt.

Aiheesta lisää pääkirjoituksessa


Arkkipiispan vaalien vaalipäivät ovat torstai 18.2. ja tarvittaessa torstai 11.3., mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä vaalikierroksella yli puolta annetuista äänistä.

Arkkipiispan vaalissa äänioikeus on Turun arkkihiippakunnan papeilla ja lehtoreilla sekä hiippakuntavaltuuston ja seurakuntien maallikkovalitsijoilla.

Lisäksi äänivaltaisia ovat kirkolliskokoukseen valitut pappis- ja maallikkoedustajat sekä muiden hiippakuntien hiippakuntavaltuustojen ja tuomiokapitulien jäsenet.

Arkkipiispanvaalin valitsijoiden enemmistö tulee Turun arkkihiippakunnan alueelta, jossa äänioikeutettuja on 900 eli 73 prosenttia kaikista valitsijoista. Kahdeksalla muulla hiippakunnalla on yhteensä 326 valitsijaa, 27 prosenttia kaikista valitsijoista.