Nuoret tarjoavat lastenhoitoapua Tulosta Sähköposti
Minna-Sisko Mäkinen   
06.06.2008

 

Tapiolan seurakunnan nuoret tarjoavat lastenhoitoapua
Kuva Markku Mattila
Tapiolan seurakunnan lastenkaitsijakurssin käyneet nuoret ovat valmiita kokeilemaan taitojaan käytännössä.

 

Mitä pienten lasten kanssa voi leikkiä? Millainen on lapsen kehityskaari? Entä miten vastuullinen hoitaja toimii ongelmatilanteissa? Muun muassa näitä asioita oppi kolmentoista hengen nuorten ryhmä seurakunnan järjestämällä kolmen illan lastenkaitsentakurssilla.

"Haluamme tarjota nuorille mielekästä tekemistä ja mahdollisuuden ansaita. Samalla haluamme tukea perheitä, joilla ei ole isovanhempia lähellä auttamassa", kertoo Tapiolan seurakunnan nuorisotyöntekijä Marjo Nissilä.

Kursseja on järjestetty 1990-luvulta lähtien muutaman vuoden välein. Kokemukset ovat olleet myönteisiä.

"Osalle nuorista on muodostunut vakiperheitä, joissa he käyvät. Me kurssitamme ja välitämme nimilistaa, mutta nuori sopii asioista perheen kanssa itsenäisesti. Perhe toimii siis nuoren työnantajana", selventää Nissilä, joka veti tämän kevään kurssin yhdessä seurakunnan lastenohjaajan Leena Kausti-Karumaan kanssa.

Nissilä uskaltaa suositella kurssilaisiaan, jotka hän tuntee jo ripareilta tai isoskoulutuksesta.

"Tuttua on helppo suositella. Perhe voi myös pyytää nuorta ensin käymään kotona, jotta tutustutaan."

Syliä ja yhteistä tekemistä

Tuoreet lastenkaitsijat vaikuttavat innokkailta. Motivaation puutteesta ei näitä reippaita nuoria voi moittia. Aiempi kokemus lastenhoidosta vaihtelee; jotkut ovat paimentaneet sukulaisten lapsia tai pikkusisaruksia.

Kare Landén, 16, on kurssin ainoa poika. Hän kuuli asiasta isoskoulutuksessa.

"Töitä olisi mukava saada ja tämä kuulostaa kivalta hommalta", toteaa tuntityönä mainoksiakin jakava Landén. Hän arvelee pärjäävänsä lasten kanssa, ja kitaransoittotaidostakin voi olla hyötyä.

Testataan: Miten toimisit vaikkapa viisivuotiaan villin pojan hoitajana?

"Keksisin yhteistä pelaamista ja leikkimistä mieluummin kuin videoiden katselua. Iltaa kohti pitäisi rauhoittua ja sanoa ajoissa, että nyt korjataan kamat pois, syödään iltapala ja mennään nukkumaan", Kare Landén vastaa.

Keinot hätätilanteessa

Lastenkaitsentakurssilla käytiin läpi myös hätätilanteita.

"Jos lapsi satuttaa itsensä, arvioisin, pitääkö ilmoittaa vanhemmille tai tarvitaanko lääkäriä. Tilanteen mukaan", Kare Landén pohtii.

Entä jos pienokainen alkaa kovasti ikävöidä vanhempiaan?

Kaisu Hienonen, 15, pitää tilannetta normaalina eikä säikähtäisi.

"Yrittäisin saada lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi ja keksisin jotain kivaa tekemistä. Rauhoittelisin sylissä. Olisi kiva saada lapsi viihtymään niin, että hänellä olisi mukava ilta."

Uusi tehtävä hitusen jännittää, mutta vauvaakin molemmat nuoret lähtisivät hoitamaan.

"Hyvät ohjeet vaan tarvitaan", he naurahtavat.

Johanna Marttila, 18, kävi kurssin kolme vuotta sitten. Keikkoja on ollut kausittain. Pisin jakso oli viikko kesällä pienen koululaisen kanssa.

"Tämä on kivaa työtä ja sujuu sitä paremmin, mitä tutummaksi tullaan. Eräässä perheessä tyttö oikein odotti ja juoksi iloisena vastaan!"

Erityisen hankalia tilanteita Marttilalla ei ole ollut.

"Perheet ovat olleet ystävällisiä ja kiitollisia", hän rohkaisee.


Sopimus on perheen ja nuoren välinen

Seurakunnan kurssittamalle nuorelle perhe maksaa seitsemän euron tuntipalkkaa sekä matkakorvauksen. Sisaruslisä on kaksi euroa tunnilta. Sopimus lastenhoidosta ja siitä maksettavasta korvauksesta on perheen ja hoitajan välinen. Seurakunta välittää hoitajien nimiä, muta ei ole hoidosta vastuussa eivätkä sen vakuutukset koske lasten hoitamista perheissä.

Lisätiedot ja yhteydenotot: Tapiolan seurakunnan nuorisotoimisto/Marjo Nissilä p. 80504470, 040 5311 012.

Myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto kurssittaa nuoria hoitajia, joiden palkkiosuositus on 8,20 euroa tunti.

Väestöliiton tarjoamista hoitajista useimmilla on sosiaali- tai terveysalan ammattitutkinto. Heidän perustuntihintansa on 14,50 euroa.

 
< Edellinen   Seuraava >
Sivun alkuun
» Perusnäkymä
VerkkoEssen etusivulle Espoon seurakunnat Kauniaisten seurakunta Isompi teksti Oletustekstikoko Pienempi teksti Iso kontrasti