Haitin raskas taakka Tulosta Sähköposti
Sakari Sarkimaa   
18.01.2010
YK:n avustusjärjestöt pitävät Haitin maanjäristyksen tuhoja avustushistoriansa pahimpina. Kuolleita arvioidaan olevan 50 000-200 000. Kodittomia ja hätäavun tarpeessa olevia on lähes kolmannes kansakunnasta, noin kolme miljoonaa.

Vakavasti loukkaantuneita on paljon, eikä kaikkia voi auttaa. Myös avustustyöntekijöitä ja rauhanturvaajia sai surmansa. Taudit, veden ja ruuan puute, rakennusten ja teiden sortuminen sekä orastava väkivalta haittaavat avustustyötä.

Viidentenä päivänä järistyksestä YK kertoi ruokkivansa 40 000 koditonta. Kuukauden kuluessa aiotaan jakaa ruokaa kahdelle miljoonalle.

Haiti on läntisen palonpuoliskon köyhin valtio, jolla on raskas historia. Maata on vaivannut siirtomaaisäntien valloitus, maahan tuotujen afrikkalaisten orjuutus, riisto, diktatuuri ja hurrikaanit.

Talouskorvaukset entisille siirtomaaisännille sekä ulkomaisen halvan ruuan tuonti ovat kurjistaneet maata entisestään. Oma ruuantuotanto lamaantui ja väki pakkautui slummeihin ja heikosti rakennettuihin kaupunkeihin.

Saarivaltiossa asuu noin yhdeksän miljoonaa ihmistä. Heistä kaksi miljoonan eli kroonisessa nälässä jo ennen järistystä. Siksi kirkon Yhteisvastuukeräys oli päättänyt ottaa Haitin tämän vuoden ulkomaiseksi avustuskohteekseen.

Katastrofi toi maailmanlaajuisen auttamishalun rinnalle myös nettihuijareita keinottelemaan äärimmäisen hädän avulla. Netissä levisi joitakin valekeräyksiä, joiden varat menevät huijareiden taskuihin.

Luotettavia kotimaisia ja kansainvälisiä auttamisjärjestöjä on paljon. Ne saivat nopeasti avustuskeräykset ja -kuljetukset pystyyn. Ihmiset alkoivat lahjoittaa apua välittömästi kirkon, SPR:n, YK:n ja kehitysyhteistyöjärjestöjen kautta.

Kirkko käynnisti lähes kuukauden etuajassa Yhteisvastuukeräyksensä, mitä ei ole aiemmin tapahtunut. Ennen virallista avajaispäivää 7.2. tulleet varat menevät Kirkon ulkomaanavun hätäavun kautta Haitille.

Kirkon ja sen jäsenten auttamishalu nousee kristillisestä ihmiskäsityksestä ja lähimmäisenrakkauden korostamisesta. Jokainen ihminen on Jumalan kuva.

Kirkko on täällä, koska täällä eletään ja kuollaan. Ihmisten auttaminen ja ihmisyyden puolustaminen on Jumalan palvelemista. Suurin osa kymmenestä käskystäkin puhuu ihmisestä, ei Jumalasta. Kaikki mitä tehdään yhdelle vähimmistä, tehdään Jumalalle.

Toiminta toisen hyväksi on viides, elävä evankeliumi. Auttaminen on jopa niin puhuttelevaa, että jotkut tunnustukselliset ateistit kavahtavat sitä vaatimalla, että kirkko ei saisi tehdä diakonia-, sosiaali- tai katastrofityötä. Se on heidän mukaansa keino kerätä pisteitä ja levittää uskoa.

Näin mustavalkoinen maailma ei ole.

Sakari Sarkimaa

 
< Edellinen   Seuraava >
Sivun alkuun
» Perusnäkymä
VerkkoEssen etusivulle Espoon seurakunnat Kauniaisten seurakunta Isompi teksti Oletustekstikoko Pienempi teksti Iso kontrasti