| Seurakunta päivystää Sellossa |
|
|
| Ulla Lötjönen | |
| 04.01.2010 | |
|
![]() Espoon piispa Mikko Heikka puhui Leppävaaran kirkon hartaustilaisuudessa uudenvuoden aattona. Kuva Jukka Granström. Leppävaaran seurakunta on avannut Selloon muistamispöydän. Pöytä sijaitsee Prisman ja Citymarketin välisessä aulassa lähellä ulko-ovia. Se on avoinna sunnuntai-iltaan asti seuraavasti: ti 5.1, to 7.1. pe 8.1. klo 8-21. Lauantaina 9.1 klo 8-18 ja sunnuntaina 10.1. klo 12-18. Ajat noudattavat kauppakeskuksen aukioloaikoja. Sellon asiakkaat voivat kirjoittaa pöydällä olevaan kirjaan surunvalittelunsa ja ilmaista osanottonsa ampumavälikohtauksen uhrien omaisille ja ystäville. Pöydän läheisyydessä päivystää seurakunnan työntekijöitä, jotka ovat valmiit keskustelemaan ihmisten kanssa uudenvuodenaaton tapahtumista. Pöydälle ei sen sijaan voi jättää kynttilöitä. Kynttilöitä voi edelleen viedä Sellon ulkoalueille muodostuneisiin paikkoihin. Uudenvuodenaattona Leppävaarassa sai surmansa yhteensä viisi ihmistä. Muistelupöydällä palaa kuusi kynttilää, yksi myös surmatöidentekijälle. Seurakuntien kriisapu käynnistyi hetiEspoon seurakunnat käynnistivät kriisiorganisaationsa toiminnan heti, kun tieto ampumavälikohtauksesta Sellon Prismassa tuli tietoon. Leppävaaran seurakunnan työntekijät ovat päivystäneet kauppakeskuksessa, Lastenkappeli Arkissa sekä Leppävaaran kirkossa uudenvuodenaatosta lähtien. He ovat kuunnelleet ja auttaneet onnettomuuden järkyttämiä kauppakeskuksen asiakkaita ja työntekijöitä. Kauppakeskuksen toimitusjohtaja Matti Karlsson kiittää Leppävaaran seurakuntaa ripeästä ja asiantuntevasta avusta."Seurakunnan apu on ollut aivan ratkaisevan tärkeää tällaisessa kriisissä. Olemme erittäin kiitollisia sekä asiakaskunnan että työntekijöiden puolesta." Kauppakeskus Sellossa työskentelee noin 2 000 ihmistä. Pääkaupunkiseudun seurakuntien Henkinen huolto eli HeHu on tarjonnut apuaan työntekijöille uudenvuodenaatosta lähtien. Espoon piispa imaamit vetoavat suomalaisiinEspoon piispa Mikko Heikka ja imaamit Abdoul-Majid Tahirou-Varjonen ja Abdirazak Sugulle Mohamed vetosivat suomalaisiin uudenvuodenaattona yhteisellä surunvalittelulla. Sen mukaan muslimit ja kristityt haluavat rakentaa yhdessä turvallista Suomea. "Tänään Espoossa Sellon kauppakeskuksessa tapahtunut murhenäytelmä täyttää mielemme järkytyksellä ja surulla. Edustamamme islamilaiset ja kristilliset yhteisöt tuomitsevat tämän teon. Se loukkaa syvästi molempien uskontojen uskoa ja arvoja." "Kristittyinä ja muslimeina haluamme yhteistyössä rakentaa parempaa, turvallista ja kaikista yhteiskunnan jäsenistä huolta pitävää Suomea, johon väkivalta ei kuulu." Piispa Heikka ja imaamit esittävät vetoomuksessa syvät surunvalittelut kaikille niille joiden elämää tämä teko järkyttävällä tavalla koskettaa Espoossa ja kaikkialla Suomessa. |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
