Yksi perhe, kaksi uskontoa Tulosta Sähköposti
Anja Nwose   
28.12.2009
Päivi Käri-Zein ja Vivian Zein elävät kahden uskonnon arkea.Zeinit ovat ottaneet seimiasetelman esille jo monta viikkoa sitten. Uskonto ei varjosta kristityn ja muslimin yhteiselämää edes jouluna. Erilaisten vakaumusten rinnakkaiselo ei kaikissa perheissä ole yhtä helppoa.

Päivi Käri-Zein kertoo ylpeänä arabialaisesta ruokakulttuurista ja kansainvälisen yritystoiminnan opiskelijat kuuntelevat kiinnostuneina.

"Suomalainen valmistaa pihvit vain kutsutuille. Jos teet työtä arabialaisten kanssa, varaa tuplamäärä ruokaa", opettaja kertoo ja muistuttaa, että arabimaissa syömään tulee muitakin kuin pyydettyjä vieraita.

Säkylässä kasvanut Käri-Zein kertoo libanonilaisen miehensä Vivien Zeinin kulttuurista kuin omastaan. Suomalainen arvostaa myös puolisonsa uskontoa, vaikka ei luopuisi henkilökohtaisesta vakaumuksestaan.

"Ei ole yhtä ainoaa tapaa tehdä asioita, kun ollaan ihmisten kanssa tekemisissä. Ei tarvitse hyväksyä, mutta täytyy tulla toimeen."

Suvaitsevainen ilonpilaaja


Lapset on kasvatettu kunnioittamaan eri uskontoja. Jo ennen avioliittoa sovittiin, että heistä tulee isän mukaan muslimeja. Perheen ainoa kristitty ei ole kokenut painostusta uskonnon suhteen.

"Tykkäisin itse, että olisin samaa uskontoa kuin muu perhe. Mutta se ei ole kolahtanut. Saan voimaa omasta uskonnostani. Minun uskontoni on minulle paras", toteaa mielellään kirkossa käyvä Käri-Zein. Esikuvana on oma isoäiti.

"Hän oli antelias kaikille, ei vain uskoville ihmisille. Mutta itselleen tärkeistä arvoista hän ei lipsunut."

Päivi Käri-Zein kokee kutsumuksekseen olla mukana uskontojen välisessä vuoropuhelussa.

"Olen ilonpilaaja", hän toteaa naurahtaen. Sekä tiukan linjan muslimit että kristityt pettyvät, kun Käri-Zein oikaisee asenteellisia näkemyksiä uskonnoista.

Henkilökohtaista palvontaa


Joulua perhe juhlii länsimaisesti. Tosin tänä vuonna puolisot ovat vuodenvaihteen eri maissa.

"Ei sureta, että emme vietä joulua yhdessä. Toisia asia tuntuu surettavan enemmän."

Lapset viettävät joulua äitinsä kanssa Jordaniassa ja Egyptissä, jossa Päivi Käri-Zein luennoi arabikulttuurista. Aviopuoliso Vivien Zein lentää puolestaan Tsekkeihin, jossa perheellä on ravintola. Hän on joulun yhdessä veljensä, tämän buddhalaisen vaimon ja heidän lastensa kanssa.

"Uskonto on yksityisasia", Vivien Zein toteaa. Hänen mielestään ihminen voi palvoa jumalaansa omassa mielessään.

"Kaikki muslimit eivät ole samanlaisia kuin minä."

Zein ottaa parhaat palat individualismista ja omasta yhteisöllisestä kulttuuristaan.

"Elämäntapansa voi sopeuttaa ympäröivän yhteiskunnan mukaiseksi ja silti pitää oman uskontonsa."

Perheenisä myöntää silti, että heidän kolmen teini-ikäisen lapsensa kasvattaminen muslimiksi on Suomessa haastavaa.

Kulttuuri muovaa tapoja


Vivien Zein kävi nuorena Libanonissa yksityistä katolilaista koulua, koska siellä sai hyvää opetusta. Hän tuntee kristinuskon perusasiat.

"Kulttuuri vaikuttaa uskontoon. Muslimien tavat nousevat paljolti kulttuurista."

Zein kaipaa uskontokeskusteluun lisää sietokykyä. Hänellä itsellään ei ole energiaa uskontojen yksityiskohdista jauhamiseen.

"Miksi pitäisi olla riitoja uskonnosta?" Zein kysyy. Heidän perheessään vakaumus ei ole kiistakapula. Mies arvelee, että moniuskontoisten perheiden avioerot johtuvat persoonallisista eroista enemmän kuin maailmankatsomusten välisistä ristiriidoista.


Arki toimii, jos uskonnosta ei keskustella


Oli vaikeaa löytää moniuskontoisia perheitä haastatteluun. Aloitin etsimisen kesällä. Kyselin monikulttuurista työtä tekeviltä, pyysin tuttujani kysymään kavereiltaan, menin jututtamaan ihmisiä maahanmuuttajavaltaisen seudun asukaspuistossa. Turhaan.

Osa kieltäytyi suoraan, osa peruutti haastattelun viime metreillä.

"Puolisoni ei sittenkään uskaltanut" tai "meillä ei olekaan aikaa."

Kyseessä ei ainakaan kaikissa tapauksissa ollut seurakuntalehden pelko. Kävi niinkin, että muslimi olisi suostunut haastatteluun, hänen kristitty puolisonsa ei.

Eräs itsensä uskonnottomaksi määritellyt totesi, että heidän perhearkensa toimii, kun uskonnosta ei keskustella. Asian käsitteleminen haastattelussa nostaisi pintaan liian vaikeita tunteita.

Toista ei voi muuttaa väkisin


Kaikki moniuskontoiset perheet eivät ole keskellä ongelmia. Jopa kolmen eri uskonnon rinnakkaiselo voi onnistua. Kristityn äidin ja juutalaisen isän tytär avioitui itse muslimin kanssa. Hän muistelee ilolla, miten lapsuudessa vietettiin kahden uskonnon juhlia. Samaa periaatetta hän on soveltanut myös miehensä kanssa.

Lapset ovat käyneet seurakunnan kerhossa. Isä vie heitä moskeijaan. Tässä suvussa uskonnot näyttäytyvät kulttuurisina tapoina. Kukaan ei ole kiihkeän vakaumuksellinen ajatuksissaan.
Kolmen kirjan uskonnon kasvatti pohtii yhä edelleen omaa identiteettiään.

"En ole päättänyt vielä uskontoani. Juutalaisuus ja islam ovat lähimpänä. Molemmissa perhe on tärkeä ja niissä on paljon samaa, kuten ympärileikkaus ja se, ettei syödä sianlihaa."

Myös muslimiksi kääntyminen on käynyt mielessä.

"On helpompaa, jos kaikki perheessä ovat samaa uskontoa."

Uskonnon vaihtaminen pelottaa

Moni suomalainen nainen onkin kääntynyt miehensä perässä muslimiksi. Tätä kaikki eivät ymmärrä.

"Senkö takia, että mies toivoo? Toista ei voi muuttaa väkisin", pohtii erään muslimin vaimo. Hänestä uskonnon vaihtaminen tuntuu pelottavalta ja ahdistavalta. Siksi hän ei halua painostaa miestään kristityksi.

Puoliso ei ole harras muslimi. Kun pari avioitui 30 vuotta sitten, mies suostui avioliiton siunaamiseen kirkossa, koska ymmärsi sen olevan vaimolleen tärkeää.

Perheen lapset ovat kristittyjä. Kotona puhutaan Jumalasta, mutta Jeesuksesta ja Muhammadista harvemmin. Joulupöydässä luetaan yleensä evankeliumi.

Avioero tuntui ainoalta vaihtoehdolta


Uskonnoista voi syntyä avioliittoa hiertävä kipupiste.

Eräs vakaumuksellinen kristitty kertoo, että hänen avioliittonsa kariutui kymmenen yhdessä eletyn vuoden jälkeen juuri uskonnon takia. Hän pelkäsi mahdollisia vaikeuksia jo silloin, kun he olivat menossa naimisiin. Pari päätti yhdessä, että molemmat saavat kertoa lapsille vakaumuksestaan. Sopimus ei toiminut käytännössä. Kumpikin ahdistui toisen opettaessa lapsille omaa uskontoaan. Samalla puolison uskonnollisuus alkoi kiukuttaa.

"Ilmapiiri tuntui siltä, kuin eläimet olisivat vetäneet kuormaa eri suuntiin. Kaiken muun olisin kestänyt, kulttuurierotkin, jos meillä olisi ollut sama Jumala, johon turvata."

Vakaumus omaksutaan kuten äidinkieli

Rakkauden huumassa erilaisuus, kuten vieras uskonto, voi tuntua kiehtovalta. Oman suvaitsevaisuuden rajat joutuvat koetukselle, kun perheeseen syntyy vauva. Vanhempien välille saattaa syntyä riitaa siitä, kumman uskonnon mukaan lapsi kasvatetaan.

"Näen haasteellisena, jos puolisoilla on hyvin erilainen maailmankatsomus. Silloin ei koskaan sisältäpäin ymmärrä toista. Voi kunnioittaa toisen vakaumusta ja saada siitä lisää tietoa, mutta silti pysyy ulkopuolisena. Se kokemus voi olla jollekulle liikaa", miettii kasvatustyön pastori Tuula Pohjalainen-Vinko.

"Parisuhteessa maailmankatsomukselliset kysymykset kannattaa käsitellä ja sopia jo seurusteluaikana", toteaa espoolainen pastori Pohjalainen-Vinko.

Nykyisen uskonnonvapauslain mukaan alle vuoden ikäisen lapsen liittämisestä ensimmäistä kertaa uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi voi huoltajana toimiva äiti päättää yksinkin. Yleensä huoltajat sopivat yhdessä alaikäisen lapsen uskonnollisesta asemasta.

"Tiedän perheitä, joissa lasten uskonto on sovittu samaa sukupuolta olevan vanhemman mukaan. Ehkä siinä on kyse kaikenlaisesta tradition siirrosta isältä pojalta ja äidiltä tyttärelle", Pohjalainen-Vinko kertoo.

Seurakuntapastorina työskennellessään hän on kastanut muutamia moniuskontoisten perheiden lapsia.

"Jos puolisot kunnioittavat toistensa vakaumusta, kunnioitus tarttuu myös lapsiin."

Uskonto on kuin äidinkieli

Juhlakalenterista voi moniuskontoisessa perheessä tulla mielenkiintoinen, mikä on positiivinen pääoma globaalissa maailmassa.

"Joulu ja pääsiäinen ovat ne kohdat, joissa kristillisen identiteetin kannattaa tulla näkkyville. Ettei tyydytä pelkästään kaupalliseen tonttu- ja tipulinjaan", Pohjalainen-Vinko toteaa ja ohjaa sanansa koko monikulttuuriselle yhteiskunnalle. Jokaisella on Suomessa oikeus tutustua maan valtauskontoon.

Lapsen on tärkeää oppia tunnistamaan uskontojen erot.
"Omalla uskonnolla on oltava sama asema kuin äidinkielellä, muuten riskinä on sekauskonto aivan kuten puolikielisyyskin. Kun ristiriitoja tulee, on mahdollisuus oppia perheessä sitä rauhantyötä, jota kansojen ja kulttuurien kesken tarvitaan."

Lapsi ei kasva arvotyhjiössä

Ajatus, että lapsen annetaan valita oma uskontonsa, ei saa kannatusta kasvatustyön pastorilta. Lapsi ei voi valita uskontoa, ennen kuin on oppinut tuntemaan sen.

"Oma uskonto omaksutaan pitkälti samalla tavoin kuin oma kieli ja se on yhtä merkittävä ajattelun kehitykselle. Lapsen kokonaisvaltainen kasvu ei toteudu arvotyhjiössä. Vanhempien arvot välittyvät lapselle. Vaikkei niitä tietoisesti siirrä, ne siirtyvät. Jos vanhemmilla on uskonnoton katsomus, he siirtävät uskonnottomuutta."

Uskonnosta lapsi saa työkaluja, joiden avulla voi pohtia elämän tarkoitusta, kuolemaa, syyllisyyttä ja anteeksiantoa.

"Kodin perintö toimii myös haastajana. Jos lapsi ei tunnista kodin arvoja ja vakaumusta, on hänen vaikea murrosiässä peilata ja kapinoida niitä vastaan ja sitä kautta itsenäistyä ja tehdä omat valintansa myös uskonnon suhteen."
 
< Edellinen   Seuraava >
‹‹Takaisin
Sivun alkuun
» Perusnäkymä
VerkkoEssen etusivulle Espoon seurakunnat Kauniaisten seurakunta Isompi teksti Oletustekstikoko Pienempi teksti Iso kontrasti