Jouluyö, juhlayö
En etsi valtaa, loistoa
Sylvian joululaulu
Tuikkikaa, oi joulun tähtöset

Kuva: Tomin Kuva Ky

Jouluyö,juhlayö syntyi itsestään

Jouluyö, juhlayö -laulua on sanottu maailman kauneimmaksi joululauluksi, ja se lienee myös joululauluista tunnetuin.

Laulun sanojen synnylle on monta tarinaa. Yhden tarinan mukaan sanat syntyivät jouluaattona 1818. Pastori Joseph Mohr luki työhuoneessaan saksalaisessa Oberndorfin kylässä jouluevankeliumia, kun häntä tultiin hakemaan vauvaa siunaamaan.

Saavuttuaan miilunpolttajan majaan pastori näki äidin ja vastasyntyneen ja liikuttui syvästi. Hän tunsi kokeneensa todeksi juuri lukemansa sanat: "Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra..."

Palattuaan kotiinsa pappi tarttui kynäänsä ja kirjoitti kokemansa runoasuun. Tällä tavoin syntyi runo Jouluyö, juhlayö.

Pastori näytti seurakunnan urkurille Franz Gruberille kirjoittamaansa runoa. Gruber viehättyi runosta niin, että sävelsi sen sillä istumalla.

Oberndorfin kylän Pyhän Nikolauksen kappelin urut olivat rikki, joten jouluyön messu oli toimitettava ilman urkuja. Niinpä Mohr ja Gruber lauloivat kaksiäänisesti kitaran säestyksellä päivällä syntyneen laulun, joka valloitti heti kuulijansa.

Jouluyö, juhlayö jatkoi voittokulkuaan ensin Saksassa, sitten muualla maailmassa. Matkan varrella Mohrin kuusisäkeistöinen runo on lyhentynyt kolmisäkeistöiseksi ja Gruberin melodia on yksinkertaistunut, mutta laulun suosio on pysynyt.

Kuva: Tomin Kuva Ky

Sakari Topelius innostui virsistä

Sakari Topelius kirjoitti historiallisten romaaniensa lisäksi muun muassa satoja runoja.

Topeliuksen nuoruuden aikaisissa runoissa ei uskonnollisilla aiheilla ollut sijaa. Kun hän oli viidenkymmenen, tapahtui muutos. J. L. Runeberg ja Lars Stenbäck eivät sairauden vuoksi voineet osallistua virsikirjan uudistustyöhön, joten Topelius kutsuttiin vuonna 1867 virsikirjakomitean jäseneksi.

Vanhoja virsiä muokatessaan Topelius innostui itsekin kirjoittamaan virsiä. "Työ virsien parissa on minulle toinen rukouskoulu", sanoi hän siirtyessään perinteisen runoilmaisun sijaan käyttämään entistä enemmän Raamatun runo- ja kuvailmaisua.

En etsi valtaa, loistoa -runon Topelius kirjoitti 1880-luvulla ja se ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1887 Jul Qvällen -lehdessä.

Jean Sibelius sävelsi Topeliuksen runon vuoden 1905 paikkeilla. On arveltu, että innoitus joululaulun säveltämiseen tuli siitä, että perhe pääsi muuttamaan vuonna 1904 uuteen kotiin Ainolaan.

Sibeliuksen perheelle tällä laululla oli erikoisasema: tavallisesti joululauluja säesti Sibelius itse, mutta En etsi valtaa, loistoa -laulua säesti aina Aino Sibelius.

Kuva: Tomin Kuva Ky

Lintu laulaa vapaudesta

Sakari Topeliuksen varhempaan runotuotantoon kuului muun muassa kolme Sylvian laulua: numero 3 on Kesäpäivä Kangasalla, numero 2 Ken raikas sävel sä lienetkin ja numero 1 joululaulujen kestosuosikki Sylvian joululaulu.

Sylvia-laulut syntyivät vuosina 1852-55. Topelius ei suinkaan lekotellut Sisiliassa, vaan eli raskaita aikoja Suomessa. Professoriksi vuonna 1854 nimitetty Topelius oli joutunut ylioppilaiden epäsuosioon, mikä tuntui kirjailijasta hyvin vaikealta.

Suruaan Topelius hukutti runoihin, joissa hän käsitteli luontoa ja vapautta, romantikko kun oli.

Sylvian joululaulun sanoja on pohdittu kahdestakin näkökulmasta.

On arveltu, että laulu on aito kuvaus muuttolintujen, tässä tapauksessa mustapääkertun, maailmasta: italialaiset pyydystivät muuttomatkoilla lentäviä lintuja. Joiltakin linnuilta he puhkaisivat silmät ja elättivät näitä lintuja häkeissä. Sokean linnun viserrys puolestaan houkutteli sukulaislintuja ansaan.

Toisaalta laulun voi ajatella käsittelevän vapautta laajemminkin: Häkkiin sidottu lintu on Suomi, joka on vangittuna tsaarin valtakuntaan, mutta saa silti elää itsenäistä elämää. Ja lauletaanhan suomenkielisessä käännöksessä suorastaan uhmamielisesti: "Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull' ain Suomenmaa!"

Kuva: Tomin Kuva Ky

Nuoren opettajan haikea joululaulu

Tuikkikaa, oi joulun tähtöset -runon kirjoittaja kansakoulunopettaja Elsa Rauha Koponen syntyi Leppävirralla vuonna 1885. Opettajaksi Koponen valmistui Sortavalan seminaarista vuonna 1907.

Tuikkikaa, oi joulun tähtöset Elsa Koponen lienee kirjoittanut nuorena opettajana. Koponen huomasi, miten innokkaasti lapset lauloivat joululauluja - se näkyi heidän silmistään, jotka loistivat kilpaa tähtien kanssa.

Runon taustasta on kaksikin tarinaa. Traagisemmalta tuntuvan tarinan mukaan Koponen kirjoitti runon koulun kuusijuhlan jälkeen pienessä opettajan asunnossaan. Nuorella opettajalla oli sydänsuruja, sillä hänen sulhasensa oli purkanut kihlauksen Koposen tuberkuloositartunnan vuoksi.

Surut hän purki viimeiseen säkeistöön: "Kerran loppuun joulun satu saa, suru säveliä sumentaapi, kerran silmän täyttää kyyneleet, virtaa vuolahina tuskan veet, siks' oi tähtisilmät loistakaatte!"

Toisen tarinan mukaan Elsa Koponen olisi mennyt kihloihin seminaarista päästyään, mutta purkanut kihlauksen, koska ei uskonut kestävänsä sitä, että eläessään rakastetun ihmisen rinnalla huomaisi olevansa yksin.

Oli niin tai näin, Koponen ei kuollut tuberkuloosiin eikä mennyt koskaan naimisiin. Hän toimi opettajana koko työikänsä ja hänelle kertyi myös runsaasti luottamustoimia. Viimeiset työuransa runsaat parikymmentä vuotta hän oli opettajana Siilinjärvellä Kasurilan koulussa. Elsa Koponen kuoli Siilinjärvellä 92-vuotiaana vuonna 1977.

Lähde: Reijo Pajamon Taas kaikki kauniit muistot -kirjan pohjalta.

Kuvat Tomin Kuva Ky, www.tominkuva.fi