Saako rikoksia valmistella? Tulosta Sähköposti
Simo Repo   
07.12.2009
Rikoksen valmistelu ei ole Suomessa nykyisen rikoslainsäädännön mukaan rangaistava teko kuin muutamien, laissa erikseen lueteltujen rikosten kohdalla.

Viime kuukausina on julkisuudessa liikkunut uutisia, jotka ovat aiheellisesti herättäneet keskustelua siitä, pitäisikö rikoslakiamme ja yleisiä käytäntöjä joiltakin osin muuttaa. Kysymys voi olla muustakin kuin pelkästä laista. Lakeja uusitaan perusteilla, jotka nousevat erilaisista näkemyksistä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.

 

Oikeus jätti tuomitsematta Liedon arvokuljetusryöstön valmistelupuuhissa pidätetyt henkilöt rikoksen valmistelun osalta. Oikeus toimi luonnollisesti voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Suuriakin rikollisia operaatioita voidaan valmistella ja jopa harjoitella ilman, että yhteiskunnalla on lainsäädännön puitteissa oikeus puuttua siihen.

Ylivieskassa koulun henkilökunta auttoi myymälävarkauksien selvittämisessä tunnistamalla valvontakameroiden kuvista näpistelijöitä. Koulun rehtori piti toimintaa osana koulun kasvatustehtävää. Koulu pyrki kasvattamaan lapsia oikeuteen ja rehellisyyteen. Poliisi ja lääninhallitus panivat koulun toiminnalle nopean lopun. Niiden mukaan myymälävarkauksien selvittelyssä auttaminen ei kuulu koululle. Rikoksen selvittäjänä toimii poliisi, lääninhallituksen edustaja kommentoi julkisuudessa.

Aikaisemmin samaan sarjaan on kuulunut keskustelu siitä, olisiko Tuusulan ja Kauhajoen koulusurmat voitu ehkäistä.

Eduskunnassa käytiin vuonna 2007 keskustelu rikoksen valmisteluun liittyvien tekojen säätämisestä rangaistaviksi. Eduskunnalle antamassaan vastauksessa oikeusministeri vetosi näyttö- ja oikeusturvaongelmiin eikä sillä perusteella pitänyt aiheellisena lakia, joka yleisesti säätäisi rikoksen valmistelun rangaistavaksi.

 

Yksi Suomen suurimmista turvallisuusongelmista on, että maahamme pääsee pesiytymään järjestäytynyt rikollisuus. Euroopassa on maita, joilla on suuria ongelmia, kun ne yrittävät kitkeä pois laajalti yhteiskunnan rakenteisiin pesiytynyttä järjestelmällistä rikollisuutta. Se ei näytä onnistuvan pelkin viranomaistoimenpitein. Yhteiskunnan tervehdyttämiseen tarvitaan laajaa ja yksituumaista kansalaismielipidettä ja kansalaisaktiivisuutta.

Monilla yhteiskunnan sektoreilla vedotaan kansalaisten oma-aloitteisuuteen ja aktiivisuuteen. Vastuuta yhteisistä asioistamme ei rikollisuudenkaan osalta voi ulkoistaa kokonaan kansalaisilta viranomaisille. Elleivät kansalaiset tue – tai jos kansalaisten ei anneta tukea – rikosten juurruttamista pois yhteiskunnastamme, menetämme auttamattomasti pelin.

Kaikkea sellaista toimintaa, joka ehkäisee rikollisuutta ja auttaa kasvattamaan oikeuteen ja rehellisyyteen, pitää tukea sekä lainsäädännöllä että käytännön toimintaohjeilla.

 
< Edellinen   Seuraava >
Sivun alkuun
» Perusnäkymä
VerkkoEssen etusivulle Espoon seurakunnat Kauniaisten seurakunta Isompi teksti Oletustekstikoko Pienempi teksti Iso kontrasti