Muutoksen kourissa Tulosta Sähköposti
Simo Repo   
30.11.2009
Helsinki ja Vantaa selvittävät yhdistymisen etuja ja haittoja. Espoo seuraa yhdistymishanketta sivummalta, mutta on mukana yhteistyön kehittämisessä. Myös seurakunnissa pohditaan yhteistyötä erityisesti tukitoimien alueella.

Järjestelmien muuttaminen on tarpeellista. On paljon toimintoja, jotka voidaan yhdessä tehdä paremmin kuin erikseen. Muutos ei kuitenkaan voi olla itsetarkoitus.

Kaiken muutoksen ja kehityksen keskellä on pidettävä huolta siitä, että toteutuu se, mitä varten järjestelmät, rakenteet ja yhteinen työ ovat olemassa. Toteutumisen mittari on kukin yksittäinen ihminen, hänen elämänsä ja tarpeensa.

Kaikessa uudistamisessa on selvitettävä, millä eettisillä perusteilla järjestelmiä kehitetään. Muutos antaa mahdollisuuksia parantaa ihmisten elämänlaatua. Mutta se antaa myös mahdollisuuksia parantaa joidenkin hyvinvointia toisten kustannuksella. Se ei ole oikein.

Kukaan ei saa rikastua ihmisten perustarpeilla. Normaali ruoka, asunto, mahdollisuus työhön, perusterveys ja perusvaatetus eivät saa olla alttiita keinottelulle.

Ne eivät voi myöskään olla yhteisen säästämisen kohteina. Perustarpeet ovat lähitarpeita. Niiden saatavuuden tulee olla ihmisen normaalin päivittäisen toimintapiirin sisällä. Perustarpeiden toteutuminen on ihmisten yhteisen vastuun, siis yhteiskunnan, asia.

Ihmisillä pitää olla vastuuta omasta elämästään ja ihmisille pitää antaa mahdollisuus ottaa vastuuta. Järjestelmä ei saa ehkäistä oma-aloitteisuutta eikä antaa mahdollisuutta sälyttää oman elämän vastuita toisten hartioille.

Yhteiskunnan tukea ei saa käyttää väärin. Toisten varassa ei voi elää, jos on mahdollisuus pitää itse itsestään huolta. Mutta kun omat voimavarat loppuvat, on voitava turvautua yhteiseen tukeen ja apuun.

Uudistaminen ei saa olla vallan vaan vastuun käyttöä. Muutoksen johtaminen ei saa olla oman kunnianhimon tai vallanhalun toteuttamista. Johtamista ja vallankäyttöä tarvitaan, mutta sen eettiset vaatimukset ovat kaikkein korkeimmat.

Kun muutoksessa käydään valtataistelua, kaikkien hälytyskellojen tulisi soida.

Kaikkien tulee osallistua omien mahdollisuuksiensa mukaan vastuun kantamiseen. Varojen keräämisen yhteisen hyvän toteuttamiseen tulee tapahtua siten, että se on oikeudenmukaista. Kaikkien hyvinvointi on pitkällä tähtäimellä jokaisen etu eikä lyhytaikaisella oman hyvän tavoittelulla kannata tuhota kestävän hyvinvoinnin mahdollisuuksia.

Ihmisten pitää pysyä muutoksessa mukana. Se tapahtuu parhaiten silloin, kun ihminen itse voi olla mukana muutosta tekemässä.

Ensi viikonvaihteessa vietämme Suomen itsenäisyysjuhlaa. Yhteinen työ ja vastuu ovat tehneet tästä maasta hyvän paikan elää. Sillä tiellä kannattaa jatkaa.

 
< Edellinen   Seuraava >
Sivun alkuun
» Perusnäkymä
VerkkoEssen etusivulle Espoon seurakunnat Kauniaisten seurakunta Isompi teksti Oletustekstikoko Pienempi teksti Iso kontrasti