Jouni Mykkänen jatkaa yhteisen kirkkovaltuuston johdossa Tulosta Sähköposti
Sakari Sarkimaa   
09.02.2009
Keskiviikkona 4.2. kokoontuneen Espoon seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston näkyvin päätös oli, että seurakuntien viestintästrategia vuosiksi 2009-2015 palautettiin teknisistä syistä yksimielisesti lisävalmisteluun yhteiseen kirkkoneuvostoon.

Käydyn keskustelun mukaan tekstiin oli jäänyt kielellisiä ja ulkoasuun liittyviä epätarkkuuksia, jotka haluttiin korjata.

Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajana jatkaa seuraavan kaksivuotiskauden valtiotieteiden maisteri Jouni Mykkänen Tapiolan seurakunnasta. Valinta oli yksimielinen.

Valtuuston varapuheenjohtajasta sen sijaan äänestettiin. Valituksi tuli toimittaja Matti Finskas Olarista Stig Kankkosen ehdottamana.   Hän voitti Topi Haarlaan ehdokkaan, varatuomari Ritva-Liisa Luomarannan Leppävaaran seurakunnasta äänin 39-18.

Pertti Rosilan ehdottamana diplomi-insinööri Heikki Sorvari Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta valittiin yksimielisesti seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston (YKN) varapuheenjohtajaksi.

Kiitospuheessaan Sorvari pohti, että YKN:ää voisi kehittää vallankäyttäjänä siten, että se entistä paremmin palvelisi seurakuntalaisia. Neuvoston puheenjohtajana toimii tuomiokapitulin määräyksellä Tapiolan kirkkoherra Antti Rusama.

YKN:n muiksi jäseniksi valittiin Susanne Räihä ja Mårten Lindholm (uusi) Esbo svenska församlingista, Paula Viljakainen ja Jaan Siitonen (uusi) Espoonlahden seurakunnasta, Tuija Ora ja Esa Pigg Espoon tuomiokirkkoseurakunnasta, Irma Salomaa ja Antero Salminen Leppävaaran seurakunnasta, Elsa Luukkonen ja Juha Ryhänen Olarin seurakunnasta sekä Laura Perämäki (uusi) ja Erkki Berg (uusi) Tapiolan seurakunnasta.

Vain Tapiolan ehdokkaista äänestettiin, muut valinnat sujuivat ryhmäpuheenjohtajien ehdotuksen mukaan.

Valittavana olleet johtokuntien jäsenet valittiin muuten yksimielisesti, mutta perheneuvontatyön johtokunnan jäsenistä käytiin äänestys. Lopulta päädyttiin alkuperäiseen ehdotukseen, jossa entiset jäsenet jatkavat. Vastaehdotuksen mukaan varajäsenet olisi haluttu varsinaisiksi jäseniksi.

 

Valitut puheenjohtajat, varapuheenjohtajat sekä johtokuntien jäsenet ja varajäsenet:

 

Yhteinen kirkkovaltuusto 

 puheenjohtaja                                   
Jouni Mykkänen 
varapuheenjohtaja
Matti Finskas (uusi)

 

Yhteinen kirkkoneuvosto

puheenjohtaja    
Antti Rusama,
tuomiokapitulin määräys                     
varapuheenjohtaja
Heikki Sorvari (uusi)

  

Jäsenet
 
Esbo svenska församling
Susanne Räihä
Mårten Lindholm (uusi)
 
Espoonlahden seurakunta
Paula Viljakainen
Jaan Siitonen (uusi)
 
Espoon
tuomiokirkkoseurakunta
Tuija Ora
Esa Pigg
(Heikki Sorvari vpj) 
 
Leppävaaran seurakunta
Irma Salomaa
Antero Salminen
 
Olarin seurakunta
Elsa Luukkonen
Juha Ryhänen
 
Tapiolan seurakunta
Laura Perämäki (uusi)
Erkki Berg (uusi)
 
Henkilöstöasiain johtokunta
Jorma Back, puheenjohtaja
Heidi Juslin Sandin (uusi)
Johannes Niskavirta (uusi)
Irma Salomaa
Anneli Mäki (uusi)
Heikki Pönni
 
Kiinteistöasiain johtokunta
Olli Isotalo, puheenjohtaja          
Pehr-Johan Björksten
Pekka Jämsä
Sanna Pigg
Eeva Saarinen
Helena Paimela
 
Yhteisen palvelutoiminnan
johtokunta
Helena Rytkönen, puheenjohtaja 
Magnus Engblom
Helena Sistonen
Tuuli Kanninen (uusi)
Reino Pöyhiä
Kai Järvisalo
 
Oppilaitostyön johtokunta
Anita Ojanaho, puheenjohtaja
Tiina Kujala
Jaan Siitonen (uusi)
Anna-Ester Liimalainen-Lamberg
Juhana Pylvänäinen
Jori Pitkälä
 
Perheneuvontatyön
johtokunta
Ethel Sandström
Matti Sillanpää
Rauni Kortesalmi

(Kaupunki valitsee lisäksi
perheneuvontatyön johtokuntaan
kolme jäsentä ja heille varajäsenet)
Varajäsenet
 
 
Sven Seger
Kaj Weurlander


Lena Suominen
Kyösti Blinnikka



Päivi Sutinen
Elina Juntunen
Ilkka Heinonen
 
 
Hanne Hovi
Jori Pitkälä (uusi)


Anneli Kuokka
Matti Lehtonen


Pekka Kinnunen(uusi)
Leea Salminen
 
 
Ken Thilman (uusi)
Merva Mikkola
Tarja Pohjolan-Pirhonen
Jori Pitkälä
Ilpo Kuokka (uusi)
Sirpa Ahola
 
 
Pirjo Kemppi-Virtanen
Benita Falkstedt
Marja Soikkeli
Teuvo Nokelainen
Pertti Kaista
Timo Granström
 
 

Juhani Mäki-Ventelä
Susanna Liljestrand
Jaan Siitonen (uusi)
Jyrki Halonen
Airi Valkonen
Riikka Ranta
 

Jari-Pekka Juhala   
Barbro Kindstedt (uusi)
Johanna Korpela (uusi)
Johannes Niskavirta
Jan Ahonen (uusi)
Teija Mulari
 
 

Kaarina Järvenpää
Tuulikki Martinaho
Elvi Lyytikäinen  

 

 

 
< Edellinen   Seuraava >
Sivun alkuun
» Perusnäkymä
VerkkoEssen etusivulle Espoon seurakunnat Kauniaisten seurakunta Isompi teksti Oletustekstikoko Pienempi teksti Iso kontrasti