Tekstikoko Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä
EtusivuUutisetArtikkelitKulttuuriKannanototArkistoTapahtuu

Lue, niin et luule

16.2.2012

Jokainen meistä on varmaan monta kertaa kokenut, kuinka vaikeaa on toimia näin. On tapauksia ja kysymyksiä, joihin ei kerta kaikkiaan voi ottaa selkeästi kantaa. Yhä monimutkaistuvassa maailmassa tällaisia tilanteita tuntuu olevan enemmän ja enemmän.

Jo rehellisyyden nimessä on siksi usein sanottava ”ehkä”.

Ei Raamattukaan vaadi selkeää kannanottoa tilanteessa kuin tilanteessa. Raamattu antaa ohjeensa liittyen toisaalta oikeudenkäynteihin, toisaalta kristillisen sanoman julistamiseen. Tiivistetysti sanoen yhteyksiin, joissa selkeä vastaus on ratkaiseva lopputulosta ajatellen.

 

Tulin ajatelleeksi tätä Raamatun kehotusta niin maallisen kuin kirkollisenkin päätöksenteon yhteydessä. Päätökset, jotka ovat epäselviä ja avoimia erilaisille tulkinnoille aiheuttavat parhaassa tapauksessa hämmennystä, pahimmassa tapauksessa syviä tulkintaristiriitoja ja jopa konflikteja.

Sanoman selkeys ei ole pelkästään lähettäjästä kiinni. Myös vastaanottajalla on oma vastuunsa. Meillä kaikilla lienee sama luku- ja kuulovika, nimittäin se, että helposti luemme ja kuulemme oman mieltymyksemme mukaan. Luemme ja kuulemme sen, mitä haluamme sanoman sisältävän.

 

Olen pitkän toimittajaurani aikana kauhulla huomannut näitä ”taittovikoja”. Siksi mahdollisimman moni kollega luki tekstini ennen sen julkaisemista. Ja lukemattomat ovat ne kerrat, kun jouduin selkeyttämään sanomaani.

Monet ovat myös ne kerrat, kun kaikista yrityksistäni huolimatta olen joutunut toteamaan, että teksteihini on voitu sisällyttää sellaista, mitä en ole kirjoittanut tai ainakaan tarkoittanut kirjoittaa.

Niin kuin kauneus, niin totuuskin tuntuu usein olevan katsojan silmissä.

 

Jos alkuperäisen viestin ymmärtämisessä on suuria haasteita, on toisen tai kolmannen käden kautta saatu tieto vielä haasteellisempi. Silloinhan olemme tekemässä tulkinnan tai tulkinnan tulkinnan kanssa. Siksi onkin syytä perehtyä alkuperäiseen tekstiin ilman välikäsien tulkintaa aina kun se vaan on mahdollista: eli radikaalia, juuriin menevää, kuulemista ja lukemista.

Luulen, että monelta sanaharkalta ja ristiriidalta voisi välttyä, jos esittäisimme kuullulle tai luetulle viestille kysymyksen: sanooko tämä sen, minkä luulen näkeväni ja kuulevani. Luenko ja kuulenko, mitä sanotaan vai mitä haluan kuulla ja lukea?

 

Stig Kankkonen

Kirjoittaja on Espoon kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja, kirkolliskokousedustaja ja kaupunginvaltuutettu.

**@**

Kappelin hautausmaata kunnostetaan

Espoon siunauskappelin lähettyvillä sijaitsevalla Kappelin hautausmaalla (Pappilantie 12) alkavat ensi viikolla kunnostustyöt. Lue lisää

Tuomiokirkosta tulee tiekirkko

Espoon tuomiokirkkoseurakunta ja Esbo svenska församling kokeilevat tiekirkkotoimintaa Espoon tuomiokirkossa tulevana kesänä. Myönteinen päätös kokeilusta varmistui molemmissa seurakunnissa viime viikolla. Lue lisää

Kirjuri -jäsentietojärjestelmä käyttöön

Evankelis-luterilainen kirkko ottaa tämän vuoden aikana käyttöön valtakunnallisen jäsentietojärjestelmän, Kirjurin, joka korvaa seurakuntien paikalliset jäsentietojärjestelmät. Tähän saakka jokainen seurakunta on erikseen ylläpitänyt omaa tietojärjestelmäänsä jäsenistään. Lue lisää

Otaniemen kappeli käyttöön

Otaniemen kappeli avaa ovensa seurakuntalaisille. Kappelin käyttöönottoa juhlistetaan äitienpäivänä 13.5. klo 11 vietettävässä messussa. Messun pappina toimii Jaani Vilkkilä ja kanttorina Katja Kangas. Messun jälkeen on tarjolla täytekakkukahvit. Lue lisää

Tapiolan kirkko menee remonttiin

Tapiolan kirkon peruskorjausta suunnitellaan vuosille 2013–14. Remontin kustannuksiksi on arvioitu kuusi miljoonaa euroa. Lue lisää

Avaimet omaan kotiin

Kuninkaankallion asumisyksikössä vuokrataan asunnottomille asuntoja ilman liiallisia reunaehtoja. Asunnon saaminen nähdään perusoikeutena. Lue lisää

Tuonen lehtoa hoidetaan hyvin

Pääkirjoitus: Yksi lapsuuteni merkkipaikkoja oli Muonion hautausmaa. Lue lisää

Mistä on hyvät äidit tehty?

Pääkirjoitus: Äiti. Sana ei jätä ketään kylmäksi. Jokaisella on suhde omaan äitiinsä. Millainen hän on tai oli? Kuinka hän on elämässäni vaikuttanut? Jopa poissaolevana äiti määrittää ihmistä – tai erityisesti silloin. Lue lisää

Koti jokaiselle espoolaiselle

Pääkirjoitus: Espoossa oli viime vuoden lopussa 620 ihmistä vailla kotia. Heistä hieman yli 400 majaili tilapäisesti sukulaisten tai tuttavien luona. Satakunta yöpyi asuntoloissa.

Laitoksissa ja asumispalveluyksiköissä sijaa piti nelisenkymmentä ihmistä. Saman verran on öisin kallistanut päänsä porraskäytävään tai ulos. Koko joukosta pitkäaikaisesti asunnottomia on puolet. Lue lisää

Kirkko on vertaisten valtakunta

Pääkirjoitus: ”Parasta oli vertaistuki!” Oli kyse ryhmätoiminnasta tai koulutuksesta, jaetut kokemukset vahvistavat ja antavat eniten. Jaettu ilo on suurempi ja jaettu suru on helpompi kantaa. Lue lisää

Iloa ja vastuuta samassa paketissa

Pääkirjoitus: Voi sitä riemua, kun komposti heräsi talven jälkeen henkiin! Ja millaisia tunteita herättävätkään kevään ensimmäiset krookukset ja leskenlehdet – tai taimimullasta nousevat sirkkalehdet. Puhdasta iloa. Lue lisää

Perinneleikit pyörivät pihoilla edelleen

Tervapata, Polttopallo ja hippaleikit nostavat pienet ja isommat peput tietokonetuoleista ja TV-sohvilta. Lue lisää

Vanhukset iloitsivat rollaattorimarssista

Sylvikodin asukkaat istuivat viime torstaina malttamattoman oloisina palvelukodin yhteisaulassa. Luvassa oli talon jokakeväiseksi perinteeksi muodostunut rollaattorimarssi, ja ulkotakkeihin pukeutunut väki odotti ulos pääsyä. Lue lisää

Negatiivinen positiivisuus

Stig Kankkonen: Positiivinen ajattelu on positiivinen asia. Edellyttäen, että positiivisuudessa on edes hitusen verran realismia. Muuten positiivisuus muuttuu hyvin nopeasti haaveiluksi, selittelyksi ja pakokeinoksi vähemmän miellyttävästä todellisuudesta. Lue lisää