Henkinen tuki on materiaa tärkeämpi

Tammikuisena päivänä Pentti Laukkanen ja Touko Talasterä pakkautuivat autoon. ”Vaikka käytössä oli iso city-maasturi, oli aika tekeminen siinä että Tuomo, minä ja suuri kynttelikkö mahduimme kaikki kyytiin”, Laukkanen kuvaa matkaa Viroon.

Miehet veivät lähetyskynttelikön Laurentiuksen eli Pyhän Laurin kirkkoon loppiaisena, virolaisittain Kolmen kuninkaan päivänä. Pentti Laukkanen luki jumalanpalveluksessa kuressaarelaisille kirkkoherra Antti Kujanpään terveiset Espoosta. Kun pastori Anti Toplaan oli vihkinyt kynttelikön käyttöön, sen kaikki 24 kynttiläpaikkaa täyttyivät pian paikallisten seurakuntalaisten lähetystyön tukemiseksi ostamista kynttilöistä.

Kuressaaren seurakunnan pappi on kymmenien vierailuiden jälkeen Laukkaselle jo hyvä ystävä. ”Yksi Antin lapsista on kummipoikani; eräällä matkalla saavuimme paikalle vain pari tuntia hänen syntymänsä jälkeen”, Laukkanen kertoo.

Vuodet kuin vuoristorataa

Ennen kuin Laukkasesta tuli vapaaehtoinen avunviejä, hän eli täysin toisin. ”Elämäni ensimmäiset 38 vuotta olivat täynnä työtä, harrastuksia ja kapakoita”, hän tiivistää.

Köyhistä oloista lähtöisin oleva mies sanoo, että jatkuva riittämättömyyden tunne ajoi häntä hankkimaan yhä parempaa asemaa ja elintasoa. ”Opiskelin työn ohella ja tein päätyön lisäksi jopa kolmea sivutyötä. Kirjapainon johtajuus ei riittänyt, piti päästä vielä isommaksi johtajaksi. Lomia en pitänyt vuosiin. Kymmenen vuotta tein kesät töitä Linnanmäellä. Ne vuodet olivat monella tavalla yhtä karusellia ja vuoristorataa.”

Vimmainen yrittäminen ja sen ohella viihtyminen kuppiloissa veivät Laukkasen lopulta umpikujaan. ”Terveys petti. Tuli sydänoireita ja selkävaivoja. Perusteellisessa uupumuksessa pahinta oli muistin vakava pätkiminen”, hän luettelee.

Myös avioliitto nuoruuden rakkauden, Seijan kanssa kärsi niin pahoin, että tilanne ajautui avioeroon.

Umpikujasta uuteen alkuun

Eron jälkeen Laukkanen sanoo edelleen jatkaneensa tuhoavaa elämäntapaansa. ”Vaikka keho ja mieli antoivat varoitusmerkkejä, jatkoin paahtamista. Muutin Turkuun töihin ja hankin sieltä myös pienen kirjansitomon”.

Eräänä päivänä puhelin soi. Seija oli viiden erovuoden aikana löytänyt paikkansa seurakunnassa ja halusi keskustella entisen miehensä kanssa. ”Seijaa oli puhutellut raamatun lause ’mene ja sovi miehesi kanssa’”, Laukkanen sanoo.

Pariskunta tapasi ja huomasi, että rakkaus heidän väliltään ei ollut kadonnut. Muutaman kuukauden kuluttua he avioituivat uudelleen.

”Vuosi 1984 oli täyden elämänmuutoksen vuosi. Avioliitto pelastui, ja seuraava ravistus tuli lääkäriltä. Hän kehotti minua laittamaan elämäni nollille. Terveyteni oli siinä pisteessä että vaihtoehtoja ei ollut”, Laukkanen sanoo. Hän jäi työelämästä pois.

Yhdessä uusiin haasteisiin

Seuraavina vuosina seurahuoneet vaihtuivat seurakuntaan. ”Olen tuntenut pikkupojasta asti vetoa ja kutsua seurakuntaan. Vauhdikkaina vuosinani tiesin kyllä, että olen tuhon tiellä ja kaipasin muutosta elämääni. Minulta oli vain puuttunut opas,  joka johdattaisi minua”, Laukkanen sanoo.

Pariskunta osallistui NMKY:n avioliittoseminaariin ja oli sen jälkeen vuosia mukana toiminnassa, muun muassa ohjaajina. Laukkanen sanoo, että kaiken vapaaehtoistyön totuus - antaessaan saa - kirkastui: ”sain itselleni paljon uutta viisautta ja ajateltavaa, etenkin nuorilta pariskunnilta”.

 Laukkaset ovat olleet yhdessä ja erikseen aktiivisia monissa seurakunnan aputoimissa. Vapaaehtoisuus on vienyt Laukkasen myös oman kirkon kulmia kauemmas.

Venäjältä Viroon ja edelleen eteenpäin

”Koen että minua on johdatettu voimakkaasti”, Laukkanen sanoo. Johdatus ajoi pakettiautolla pihaan, kun puolituttu mies tuli pyytämään Laukkasta avukseen viemään raamattuja Venäjälle.

Tuon matkan jälkeen Laukkanen kävi naapurimaassa lukuisia kertoja. ”Vein ystävieni ja vaimoni kanssa inkeriläisille ruokaa, vaatteita ja Jumalan sanaa”, Laukkanen kertoo.

Laukkanen pitää materiaalista apua tärkeämpänä henkistä ja hengellistä tukea. Niitä hän on voinut jakaa sekä seurakuntalaisille että papeille Venäjällä ja Virossa. ”Luukkaan evankeliumin kohta, jossa sanotaan ’kun sinä palajat, niin vahvista veljiäsi’ on ollut minulle keskeinen. Tunnen että juuri se on tehtäväkseni annettu”.

Venäjän vuosien jälkeen Laukkasen auton matka on yhä useammin suuntautunut Kuressaareen. Nyt hän on kuulolla Kanarian saarten suuntaan. ”Sieltä on viestitelty, että maallikkosaarnaajan apu turistipapille olisi tarpeen. Ehkä meidän on vaimon kanssa tarkoitus mennä seuraavaksi sinne, edelleen oikuttelevan terveyteni kannalta edulliseen ilmanalaan”.