Hellittäkää, kasvattajat!

Jukka Laajarinteeltä puolisen vuotta sitten ilmestynyt kirja Leikkiminen kielletty! Kontrolliyhteiskunnan lapset on kiertänyt taajaan opettajien, kasvattajien ja sosiaalityöntekijöiden  keskuudessa tänä talvena.

Myös mediassa kirja on herättänyt huomiota ja voimakkaita tunteenpurkauksia puolesta ja vastaan. Laajarinnettä on esimerkiksi arvosteltu vapaan kasvatuksen kannattajaksi.

Tekijä itse on kirjan synnyttämiin reaktioihin tyytyväinen, vaikka niiden runsaus pääsikin hieman yllättämään. ”Juuri tätä toivoin, keskustelua. Toki nyt on tapahtunut sitäkin, että jokin sitaatti kirjastani on irrotettu asiayhteydestään ja se on alkanut elää omaa elämäänsä. Olen myös tietoisesti esittänyt asioita aika kärkevästi, löytänyt itsestäni yllättävää Halla-Ahoa”, Laajarinne virnistää.

Nykyisyys ja läsnä oleva uhrattu tulevaisuudelle

Mitä Jukka Laajarinne sitten väittää? Teesejä on monta. Keskeisimmäksi nousee, että lapseen suhtaudutaan kuin keskeneräiseen projektiin, jonka pitäisi olla valmis sovitussa ajassa. Että kontrolloimme, ohjelmoimme ja huolehdimme liikaa kuuntelematta lapsen omaa ääntä. Se mikä vielä 1970-luvulla oli kelpo vanhemmuutta, on nykystandardeissa heitteillejättöä.

   ”Lapsen on oltava vanhempiensa tai näiden palkkaamien tahojen lähes katkeamattomassa kontrollissa. Vanhempien on ensinnäkin osallistuttava aktiivisesti lasten koulunkäyntiin. Koulun jälkeen mennään iltapäiväkerhoon, jonka jälkeen vanhemmat kuljettavat lapsensa ohjattuihin harrastuksiin”, kuvailee Laajarinne kirjassaan nykymenoa.

    Laajarinteen resepti olisi toinen. Juuri kasvatuksen ja kontrollin riistämää läsnäoloa vanhemmilta vaaditaan. Joutilaisuutta, köllöttämista vanhempien vierellä, hyödytöntä luppoaikaa hyödyllisten tulevaisuusnäkökulmien sijaan. Lasten ja nuorten on saatava elää enemmän miettimättä, mitä hyötyä tai haittaa siitä on kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Jopa tietty määrä kontrolloimatonta häröilyä kuuluu hyvään ihmisyyteen iästä riippumatta.

   ”Jos itse muistelen lapsuuteni parhaita hetkiä, ne ovat jotakin juuri tuollaista.”

Tilaa lastenkulttuurille

Lasten ja nuorten maailmaa Jukka Laajarinne on ehtinyt katsella monesta vinkkelistä. Alun perin matematiikan opettajana työuransa aloittanut Laajarinne löysi oman sisäisen pikkupoikansa  ryhtyessään kirjoittamaan ensimmäistä nuortenkirjaansa. Kirjoittaminen alkoi viedä, ja Laajarinne  heittäytyi vapaaksi kirjailijaksi, filosofiksi ja koti-isäksi tyttärelleen.

Sittemmin Laajarinteen kynästä on syntynyt lukuisia lasten ja nuortenkirjoja, kaksi romaania ja filosofiaa. Vuonna 2003 Laajarinne nousi Finlandia Junior -ehdokkaaksi kirjallaan Madonluvut. Työn alla on tälläkin haavaa uusi teos.

   ”Filosofiaa kuvakirjaikäisille, sen verran uskallan paljastaa”, Laajarinne hymähtää.

   Laajarinne kantaa huolta lastenkulttuurista. Hänen mukaansa pääosaa siinä näyttelee aikuisten lapsille tuottama kulttuuri. Sen sijaan lasten oma tuotanto loistaa poissaolollaan. Esimerkiksi lastenkulttuuria käsittelevät kritiikit ovat pääosin aikuisten käsialaa. Tiettyä tuuletusta kaipaisi lastenkirjallisuus myös sisällöllisesti nykyisen totunnaisuuden sijaan.

   ”Jos pysähdymme pohtimaan teoksia, joihin lapsina rakastuimme, ja joita edelleen ostamme, huomaamme etteivät ne vastaa juhlapuheiden kutsuun. Mikäli niitä tarjottaisiin kustantamoille uusina teoksina, on täysin mahdollista ettei niitä uskallettaisi julkaista. Sellaiset tekijät kuin Astrid Lindgren ja Tove Jansson eivät nimittäin jaelleet moraalia vaan etiikkaa. He kritisoivat sovinnaisuutta ja ravistelivat kulisseja.”

Aitoa vapaa-aikaa lapsille

Nyt ilmestyneen teoksen kirjoittamiseen Laajarinteeltä kului vuoden päivät. Kimmoke siihen lähti ystävän ja uskontofilosofin kanssa käydyistä keskusteluista. Kasvatusguruksi Laajarinne ei kuitenkaan suostu. Neuvojen sijaan hän tarjoaa näkökulmia, haastaa keskusteluun.

    ”Sisällöllisesti kirjani ei ole koherentti, niin kuin ei paradokseja täynnä oleva maailmakaan ole. Tapana on ajatella, etteivät asiat ole pelkästään mustia tai valkoisia, vaan jotain siltä harmaalta väliltä. Minä väittäisin toisin. Ne voivat olla yhtä aikaa molempia. Samalla tavalla esimerkiksi aikuisten ja lasten tarpeet ovat keskenään ristiriidassa. Ristiriitojen kanssa on vain opittava elämään, niitä ei voi aina ollenkaan ratkaista.”

   Taustatyön määrässä Laajarinne ei ole säästellyt. Haasteltuihin kuului niin lapsia, nuoria kuin ammattilaisiakin. Lähde- ja viiteluettelo on pitkä. Tutkitun tiedon, muun muassa Pisa-tulosten valossa, Laajarinteen viesti on napakka: päiväkotien ja koulujen ryhmäkoot ovat usein liian stressaavia. On enemmän kuunneltava lapsen luontaista unirytmiä, annettava tilaa aidolle vapaa-ajalle ja ennalta määräämättömälle leikille, on lyhennettävä työpäiviä.

Ja ennen kaikkea: ”Kuuntele lasta. Lapsikin on ihminen, joka tietää jotain elämästään. Tämän sivuuttaminen on iso virhe.”