Tekstikoko Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä
EtusivuUutisetArtikkelitKulttuuriKannanototArkistoTapahtuu

Espoon uusi piispa vihitään virkaansa

9.2.2012

Ulla Lötjönen

Vihkimyksen toimittaa arkkipiispa Kari Mäkinen. Avustajina toimivat piispat Kaarlo Kalliala, Björn Vikström, Andres Põder (Viron evankelis-luteriainen kirkko), Gregor D. Duncan (Skotlannin anglikaaninen kirkko), Tuulikki Koivunen-Bylund (Ruotsin kirkko), Erling Pettersen (Norjan kirkko) ja Josaphat Shangala (Namibian kirkko).

Tekstinlukijoina ovat kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja lähetyssihteeri Minna Lairi. Ehtoollisavustajiksi on koottu työntekijöitä ja maallikoita hiippakunnan eri seurakunnista.

 

Vihkimysmessun musiikin toteutus on poikkeuksellinen. Espoon tuomiokirkossa ei ole tällä hetkellä urkuja, sillä uudet urut valmistuvat vasta toukokuussa.

Musiikista vastaa kanttori Petri Koivusalo, Espoon hiippakunnan kanttoreista koottu kamarikuoro sekä kuusihenkinen soitinyhtye, jonka soittimina ovat kanteleet, , viulu, klarinetti ja basso. Koivusalo on säveltänyt ja sovittanut musiikin tilaisuutta varten. Kuoro toimii veisuunjohtajana urkujen ja urkurin sijaan.

”Tästä lähti myös idea neliäänisestä veisuusta. Paikalla on paljon laulavaa väkeä, ja ajattelimme, että seurakunta voi muodostaa suurkuoron”, kertoo hiippakuntasihteeri Kati Pirttimaa.

Kirkko on varattu kutsuvieraille, ja nämä voivat tutustua piispanvihkimysmessun neliäänisiin virsiin Espoon hiippakunnan sivuilla.

Seurakuntalaiset voivat seurata messua tuomiokirkon seurakuntatalolla suurelta ruudulta. Seurakuntatalolla on järjestetty tulkkaus viittomakielelle ja siellä vietetään ehtoollista samanaikaisesti tuomiokirkossa jaettavan ehtoollisen kanssa.

Vihkimysmessu välitetään suorana YLE TV1:ssä ja YLE Radio 1:ssä. Messun jälkeen on juhlakahvit ja kansanjuhla koulutuskeskus Omniassa, Kirkkokatu 16.

Espoon hiippakunta on perustettu vuonna 2004. Sen alueella on 24 seurakuntaa; pohjoisin on Mäntsälä ja eteläisin Hanko. Alueen seurakunnissa työskentelee noin 2000 työntekijää, ja Espoon hiippakunnan tuomiokapitulissa on 11 vakituista virkaa Espoon hiippakunnan ensimmäinen piispa Mikko Heikka jäi eläkkeelle 1. helmikuuta.

 

Piispanvihkimysmessu sunnuntaina 12.2. kello 10 Espoon tuomiokirkossa. Kirkko on varattu kutsuvieraille, seurakuntaa kutsutaan messuun seurakuntatalolle, Kirkkoranta 2.

Kappelin hautausmaata kunnostetaan

Espoon siunauskappelin lähettyvillä sijaitsevalla Kappelin hautausmaalla (Pappilantie 12) alkavat ensi viikolla kunnostustyöt. Lue lisää

Tuomiokirkosta tulee tiekirkko

Espoon tuomiokirkkoseurakunta ja Esbo svenska församling kokeilevat tiekirkkotoimintaa Espoon tuomiokirkossa tulevana kesänä. Myönteinen päätös kokeilusta varmistui molemmissa seurakunnissa viime viikolla. Lue lisää

Kirjuri -jäsentietojärjestelmä käyttöön

Evankelis-luterilainen kirkko ottaa tämän vuoden aikana käyttöön valtakunnallisen jäsentietojärjestelmän, Kirjurin, joka korvaa seurakuntien paikalliset jäsentietojärjestelmät. Tähän saakka jokainen seurakunta on erikseen ylläpitänyt omaa tietojärjestelmäänsä jäsenistään. Lue lisää

Otaniemen kappeli käyttöön

Otaniemen kappeli avaa ovensa seurakuntalaisille. Kappelin käyttöönottoa juhlistetaan äitienpäivänä 13.5. klo 11 vietettävässä messussa. Messun pappina toimii Jaani Vilkkilä ja kanttorina Katja Kangas. Messun jälkeen on tarjolla täytekakkukahvit. Lue lisää

Tapiolan kirkko menee remonttiin

Tapiolan kirkon peruskorjausta suunnitellaan vuosille 2013–14. Remontin kustannuksiksi on arvioitu kuusi miljoonaa euroa. Lue lisää

Avaimet omaan kotiin

Kuninkaankallion asumisyksikössä vuokrataan asunnottomille asuntoja ilman liiallisia reunaehtoja. Asunnon saaminen nähdään perusoikeutena. Lue lisää

Tuonen lehtoa hoidetaan hyvin

Pääkirjoitus: Yksi lapsuuteni merkkipaikkoja oli Muonion hautausmaa. Lue lisää

Mistä on hyvät äidit tehty?

Pääkirjoitus: Äiti. Sana ei jätä ketään kylmäksi. Jokaisella on suhde omaan äitiinsä. Millainen hän on tai oli? Kuinka hän on elämässäni vaikuttanut? Jopa poissaolevana äiti määrittää ihmistä – tai erityisesti silloin. Lue lisää

Koti jokaiselle espoolaiselle

Pääkirjoitus: Espoossa oli viime vuoden lopussa 620 ihmistä vailla kotia. Heistä hieman yli 400 majaili tilapäisesti sukulaisten tai tuttavien luona. Satakunta yöpyi asuntoloissa.

Laitoksissa ja asumispalveluyksiköissä sijaa piti nelisenkymmentä ihmistä. Saman verran on öisin kallistanut päänsä porraskäytävään tai ulos. Koko joukosta pitkäaikaisesti asunnottomia on puolet. Lue lisää

Kirkko on vertaisten valtakunta

Pääkirjoitus: ”Parasta oli vertaistuki!” Oli kyse ryhmätoiminnasta tai koulutuksesta, jaetut kokemukset vahvistavat ja antavat eniten. Jaettu ilo on suurempi ja jaettu suru on helpompi kantaa. Lue lisää

Iloa ja vastuuta samassa paketissa

Pääkirjoitus: Voi sitä riemua, kun komposti heräsi talven jälkeen henkiin! Ja millaisia tunteita herättävätkään kevään ensimmäiset krookukset ja leskenlehdet – tai taimimullasta nousevat sirkkalehdet. Puhdasta iloa. Lue lisää

Perinneleikit pyörivät pihoilla edelleen

Tervapata, Polttopallo ja hippaleikit nostavat pienet ja isommat peput tietokonetuoleista ja TV-sohvilta. Lue lisää

Vanhukset iloitsivat rollaattorimarssista

Sylvikodin asukkaat istuivat viime torstaina malttamattoman oloisina palvelukodin yhteisaulassa. Luvassa oli talon jokakeväiseksi perinteeksi muodostunut rollaattorimarssi, ja ulkotakkeihin pukeutunut väki odotti ulos pääsyä. Lue lisää

Negatiivinen positiivisuus

Stig Kankkonen: Positiivinen ajattelu on positiivinen asia. Edellyttäen, että positiivisuudessa on edes hitusen verran realismia. Muuten positiivisuus muuttuu hyvin nopeasti haaveiluksi, selittelyksi ja pakokeinoksi vähemmän miellyttävästä todellisuudesta. Lue lisää