Känkkäränkkäpäivä

Joskus Känkkäränkkä hiipii kylään vaivihkaa päivän mittaan ja tiputtelee eteen aina uusia ärtymyksen aiheita; joku muu vei viimeiset kahvimaidot, lapsen sairastuminen pakottaa perumaan iltamenon, kaupan kassalla edellisen asiakkaan asiaa selvitellään pidemmän kaavan mukaan, ja oma puhelin soi turhissa työasioissa kun on jo kotona viikonloppuun asennoituneena. 

Toisinaan Känkkäränkkä on paikalla tikkana selittämättömästi heti aamusta kun herätyskello soi.

Päivä alkaa väärällä jalalla, tekisi mieli purra pää poikki vastaantulijoilta ja aivan kaikki ärsyttää – sellaisetkin asiat, joihin ei kiinnittäisi mitään huomiota kun Känkkäränkkä ei ole kylässä.

Usein on niin, että Känkkäränkän on houkutellut paikalle joku isompi asia. Känkkäränkän kiukuttelu saattaa piilottaa alleen monenlaisia pettymyksiä, pelkoja ja epävarmuuksia, jotka eivät oikein halua tulla päivänvaloon.

On helpompi äyskiä työkaverille viimeisten kahvimaitojen viemisestä kuin ottaa esiin joku piilossa muhiva työkriisi. Huoli lapsen terveydestä purkautuu syyttelynä; oliko pakko viipottaa pihalla ilman pipoa, ihmekö tuo jos flunssa iskee! Kiukku lattialla lojuvista likaisista sukista tai tyhjentämättömästä tiskikoneesta saattaa osaltaan olla huolestusta. Välittääkö hän minusta enää?

Känkkäränkän rauhoitteluun auttaa ehkä kuppi kahvia tai teetä, pala suklaata tai vaikka reipas lenkki korttelin ympäri. Känkkäränkkä ei pidä myöskään naurusta; joskus omille kiukuttelun aiheilleen ei voi rauhoituttuaan kuin nauraa.

Känkkäränkkää ei voi eikä pidäkään torjua kokonaan. Kun se kyläilee, on vaikea pysähtyä paikoilleen miettimään, mikä nyt niin kiukuttaa. Kannattaa kuitenkin yrittää. Vaikka se onkin harmillinen vieras, se saattaa hyvinkin paljastaa jotain oleellista meistä itsestämme. 

Kristel Nyberg

Kirjoittaja on Espoon kaupunginosayhdistysten liitto ry:n järjestösihteeri.

 **@**