Tekstikoko Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä
EtusivuUutisetArtikkelitKulttuuriKannanototArkistoTapahtuu

Ja aurinko nousee

26.1.2012

Salla Posti-Lindström

Tammikuun alussa aurinko jaksaa pysytellä taivaanrannan yläpuolella Espoon korkeudella vain kuusi tuntia. Pimeys ja hämäryys ovat keskitalvella lähes pysyvä olotila.

Nyt, tammikuun lopussa, vuorokauden valoisa aika on jo yli tunnin pidempi. Päivä päivältä vauhti kiihtyy ja valon määrä lisääntyy. Hitaasti pitenevä päivä tekee meistä kaikista eläviä hymiöitä. Suupielet ylöspäin jaksamme vuodesta toiseen ihmetellä ilmaista lisävaloa. Ja sitä iloa kestää monta kuukautta.

Elämää näillä leveysasteilla ohjaa auringonvalo. Auringonpaisteen mukaan määritämme, onnistuiko kesäloma, syysloma, talviloma. Sateisen kesän jälkeen aikuiset ovat valmiiksi väsyneitä työpaikoilla. Aurinkoisen kesän jälkeen voimia riittää pitkälle loppusyksyyn. Aamuauringosta ei uskalla liikaa huudella, iltapäivällähän voi olla jo pilvistä.

 

Uskalsikohan suon laidalla rämpinyt raivaaja-Jussi nauttia kevään kuulaista päivistä? Saattoihan se tarkoittaa hallayötä ja menetettyä satoa. Sama raivaajan sielu piilee meissä vieläkin. Kuka uskaltaa luottaa siihen, että aamuaurinko takaa koko päivän paisteen? Edes meteorologien lupaus korkeapaineesta ei takaa auringonpaistetta. Korkeapaineesta huolimatta voi olla pilvistä.

Valon määrän muutosten on pakko vaikuttaa kansanluonteeseemme. Jatkuva varautuminen pilviin, sateisiin ja matalapaineisiin tekee meistä kyräileviä, ikävyyksiin varautuvia säikkyjä, muutoksia pelkääviä pessimistejä.

Sopivia sanontoja löytyy joka lähtöön. Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa, älä nylje karhua ennen kuin kaadat sen!

 

Toista on trooppisilla alueilla, missä aurinko valaisee tasaisesti, varmasti ja riskittömästi. Itsestään selvä auringonvalo luo varmuutta. On helppo hymyillä, kuten sketsisarjassa: ”Don´t worry, be happy”.

Oppi uudelleen syntymästäkin on voinut kehittyä vain trooppisissa oloissa. Kukapa haluaisi syntyä uudelleen kohmeisiin talviin?

 

Aurinko nousee ja aurinko laskee myös meillä. Mitä pidempi valoisa aika nousun ja laskun väliin jää, sitä varmemmin uskallamme taas tavoitella unelmia.

 

Saila Posti-Lindström

Kirjoittaja on Espoon yhteislyseon lukion rehtori.

**@**

Kappelin hautausmaata kunnostetaan

Espoon siunauskappelin lähettyvillä sijaitsevalla Kappelin hautausmaalla (Pappilantie 12) alkavat ensi viikolla kunnostustyöt. Lue lisää

Tuomiokirkosta tulee tiekirkko

Espoon tuomiokirkkoseurakunta ja Esbo svenska församling kokeilevat tiekirkkotoimintaa Espoon tuomiokirkossa tulevana kesänä. Myönteinen päätös kokeilusta varmistui molemmissa seurakunnissa viime viikolla. Lue lisää

Kirjuri -jäsentietojärjestelmä käyttöön

Evankelis-luterilainen kirkko ottaa tämän vuoden aikana käyttöön valtakunnallisen jäsentietojärjestelmän, Kirjurin, joka korvaa seurakuntien paikalliset jäsentietojärjestelmät. Tähän saakka jokainen seurakunta on erikseen ylläpitänyt omaa tietojärjestelmäänsä jäsenistään. Lue lisää

Otaniemen kappeli käyttöön

Otaniemen kappeli avaa ovensa seurakuntalaisille. Kappelin käyttöönottoa juhlistetaan äitienpäivänä 13.5. klo 11 vietettävässä messussa. Messun pappina toimii Jaani Vilkkilä ja kanttorina Katja Kangas. Messun jälkeen on tarjolla täytekakkukahvit. Lue lisää

Tapiolan kirkko menee remonttiin

Tapiolan kirkon peruskorjausta suunnitellaan vuosille 2013–14. Remontin kustannuksiksi on arvioitu kuusi miljoonaa euroa. Lue lisää

Avaimet omaan kotiin

Kuninkaankallion asumisyksikössä vuokrataan asunnottomille asuntoja ilman liiallisia reunaehtoja. Asunnon saaminen nähdään perusoikeutena. Lue lisää

Tuonen lehtoa hoidetaan hyvin

Pääkirjoitus: Yksi lapsuuteni merkkipaikkoja oli Muonion hautausmaa. Lue lisää

Mistä on hyvät äidit tehty?

Pääkirjoitus: Äiti. Sana ei jätä ketään kylmäksi. Jokaisella on suhde omaan äitiinsä. Millainen hän on tai oli? Kuinka hän on elämässäni vaikuttanut? Jopa poissaolevana äiti määrittää ihmistä – tai erityisesti silloin. Lue lisää

Koti jokaiselle espoolaiselle

Pääkirjoitus: Espoossa oli viime vuoden lopussa 620 ihmistä vailla kotia. Heistä hieman yli 400 majaili tilapäisesti sukulaisten tai tuttavien luona. Satakunta yöpyi asuntoloissa.

Laitoksissa ja asumispalveluyksiköissä sijaa piti nelisenkymmentä ihmistä. Saman verran on öisin kallistanut päänsä porraskäytävään tai ulos. Koko joukosta pitkäaikaisesti asunnottomia on puolet. Lue lisää

Kirkko on vertaisten valtakunta

Pääkirjoitus: ”Parasta oli vertaistuki!” Oli kyse ryhmätoiminnasta tai koulutuksesta, jaetut kokemukset vahvistavat ja antavat eniten. Jaettu ilo on suurempi ja jaettu suru on helpompi kantaa. Lue lisää

Iloa ja vastuuta samassa paketissa

Pääkirjoitus: Voi sitä riemua, kun komposti heräsi talven jälkeen henkiin! Ja millaisia tunteita herättävätkään kevään ensimmäiset krookukset ja leskenlehdet – tai taimimullasta nousevat sirkkalehdet. Puhdasta iloa. Lue lisää

Perinneleikit pyörivät pihoilla edelleen

Tervapata, Polttopallo ja hippaleikit nostavat pienet ja isommat peput tietokonetuoleista ja TV-sohvilta. Lue lisää

Vanhukset iloitsivat rollaattorimarssista

Sylvikodin asukkaat istuivat viime torstaina malttamattoman oloisina palvelukodin yhteisaulassa. Luvassa oli talon jokakeväiseksi perinteeksi muodostunut rollaattorimarssi, ja ulkotakkeihin pukeutunut väki odotti ulos pääsyä. Lue lisää

Negatiivinen positiivisuus

Stig Kankkonen: Positiivinen ajattelu on positiivinen asia. Edellyttäen, että positiivisuudessa on edes hitusen verran realismia. Muuten positiivisuus muuttuu hyvin nopeasti haaveiluksi, selittelyksi ja pakokeinoksi vähemmän miellyttävästä todellisuudesta. Lue lisää