Tekstikoko Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä
EtusivuUutisetArtikkelitKulttuuriKannanototArkistoTapahtuu

Espoon piispa Mikko Heikka jää eläkkeelle

23.1.2012

Ulla Lötjönen

Heikka on 67 vuoden ikäinen. Kirkkolain mukaan piispojen tulee jäädä eläkkeelle viimeistään sinä vuonna, kun he täyttävät 68 vuotta.

Tapiolassa asuva piispa aikoo eläkkeelle päästyään keskittyä erityisesti lukemiseen ja kirjallisiin töihin. Hän on kirjoittanut usean vuosikymmenen ajan esseitä muun muassa Suomen Kuvalehteen. Heikan esseekokoelma Paratiisi ajattelee meissä julkaistiin vuonna 1999.

 

Mikko Heikka saarnaa viimeisen kerran Espoon piispana ja jättää messun päätteeksi piispan sauvan tuomiokirkon alttarille.

Juhlamessu on sunnuntaina 29.1.klo 10 Espoon tuomiokirkossa. Messun liturgina on tuomiorovasti Antti Kujanpää, kanttoreina Sheldon Ylioja ja Kati Pirttimaa, musiikissa avustaa Histan Veisaajat. Messun avustajina on tuomiokapitulin henkilöstöä, istunnon jäseniä ja hiippakunnan läänirovastit.

Messun jälkeen on luvassa juhlakahvitus ja piispa Mikko Heikan eläkkeelle lähtöjuhla Espoon tuomiokirkon seurakuntatalolla, Kirkkoranta 2. Juhlassa Heikka muun muassa vastaa lukiolaisten kysymyksiin musiikin ja tervehdysten lomassa. 

Mahdolliset muistamiset ohjataan keräystililtä Namibian läntisen hiippakunnan tietotekniikkahankkeeseen. Keräystili: Espoon hiippakunnan tuomiokapituli, FI0380001570984774, viesti: Mikko Heikan lähtöjuhla.

Avustuksia hengelliselle musiikkityölle

Espoon seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto on jakanut vuotuiset avustuksensa hengelliseen musiikkityöhön. Jaettava summa 70 000 euroa käytettiin lähes kokonaan. Lue lisää

Villava menestyi gospel-kisoissa

Vuosi sitten Kauniaisissa perustettu yhtye Villava ylsi pronssille helmikuussa Keuruulla pidetyissä gospelin SM-kisoissa. Lue lisää

Espoon vaalituloksesta tulee valitus

Espoon hiippakunnan kirkolliskokousedustajat on valittu. Vaalitulos saattaa mennä maallikkojen osalta uusiksi, jos hallinto-oikeus niin päättää. Lue lisää

Tapio Luoma vihittiin Espoon piispaksi

Espoon hiippakunta juhli sunnuntaina, kun uusi piispa asetettiin virkaansa juhlallisessa seremoniassa. Vihkimyksen toimittanut arkkipiispa Kari Mäkinen muistutti, että piispa tarvitsee herkkää tämän hetken todellisuuden lukutaitoa. Lue lisää

Tuomiokirkko täyttyi juhlavieraista

Teologian tohtori Tapio Luoma vihittiin piispanvirkaan Espoon tuomiokirkossa sunnuntaina. Kirkko täyttyi kutsuvieraista sekä median edustajista.

Espoon tuomiokirkkoseurakuntaan tuli palautetta, jossa ratkaisua ihmeteltiin: miksi seurakuntalaiset eivät mahtuneet kirkkoon? Lue lisää

Espoon papit ajavat muutosta

Pääkirjoitus: Uusi kirkolliskokous aloittaa työnsä toukokuussa. Kyseessä on kirkon eduskunta, joka päättää kirkon oppia ja hallintoa koskevista isoista linjoista. Valituista edustajista noin kaksi kolmannesta on uusia. Lue lisää

Pieni ja hento ote

Pääkirjoitus: Kun meteli on suurimmillaan, opettaja tietää mitä tehdä. Silloin kannattaa kuiskata.

Tämä vanha neuvo nousi mieleen, kun jäin miettimään Espoon piispanvihkimyksessä viime sunnuntaina pidettyjä puheita. Lue lisää

Tukea tuhlaajapojalle?

Pääkirjoitus: Yhteisvastuukeräys käynnistyi jälleen viime sunnuntaina. Kyseessä on Suomen suurin kansalaiskeräys. Lue lisää

Nyt lunastetaan vaalilupauksia

Pääkirjoitus: Helmikuun puolessa välissä valitaan kirkkomme päättäjät. Todennäköisesti sinulla, tätä lukevalla, ei ole äänioikeutta, sillä äänestämään pääsee vain pieni joukko. Äänioikeutettuja ovat seurakuntien vaaleilla valitut luottamushenkilöt ja hiippakunnan papit. Kyseessä on siis välillinen vaali. Lue lisää

Luja ja lempeä

Pääkirjoitus: Eräässä Espoon keskuksen lounasravintolassa näkee usein saman miehen. Pieni mies, ystävällinen hymynkare huulillaan. Hän tervehtii tuttuja, pysähtyy vaihtamaan sanan jonkun pöytäkunnan kanssa. Tuntuu, että hän huomaa kaikki. Lue lisää

Lapset on meille annettu

Pääkirjoitus: Kysyin lapseltani, mikä on elämässä tärkeää. Nukkuminen ja syöminen, tokaisi väsynyt ja nälkäinen tytär. Lue lisää

Alassanen motto: hymyile ja saat ystäviä

Alassane Ouedraogon matka on kiertänyt Burkina Fasosta Espooseen Norsunluurannikon kautta. Nyt hän on tuore perheenisä, joka opiskelee nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Lue lisää

Villava menestyi gospel-kisoissa

Vuosi sitten Kauniaisissa perustettu yhtye Villava ylsi pronssille helmikuussa Keuruulla pidetyissä gospelin SM-kisoissa. Lue lisää

Hanki kantaa Tarvaspäässä

Luonto, lumikuormat, pakkaset, metsän hiljaiset äänet, hiihtäminen ovat suomalaisille merkityksellisiä asioita, kollektiivista alitajuntaa. Kirpeässä pakkasessa hiihtäessään suomalainen kokee olevansa yhtä luonnon ja juuriensa kanssa. Vaikka jättäisi hiihtolenkin väliin, Gallen-Kallelan museossa saa nyt kokemuksen talvisesta luonnosta. Lue lisää

Tapio Luoma: kristitty on keskuslämmittäjä

Espoon uusi piispa on seurakuntatyön pitkän linjan ammattilainen. Hän on myös teologian tohtori, joka on ottanut kantaa kristillisen uskon ja luonnontieteiden suhteeseen. Lue lisää