Kirkon kymppi on Kristus

Kirkonkymppi, lukee piispan virkatalon tiiliseinässä. Eräänlainen rakennustyömaan kymppi eli työnjohtaja on ollut myös piispa Mikko Heikka, 67.

Espoon hiippakunta perustettiin vuonna 2004, ja samana vuonna ensimmäinen piispa vihittiin virkaansa.

Kaikki piti aloittaa alusta. Virkahuoneistoa ei ollut, puhumattakaan tuomiokapitulin työntekijöistä. Mutta seurakunnat olivat olemassa, ja niiden tekemään työhön Heikka on perehtynyt virkakaudellaan.

”Ihaillen”, hän sanoo.

Piispa on ollut tammikuun ”kesälomalla”. Kiireellisiä asioita tulee kuitenkin koko ajan hoidettavaksi.

”Olen vastannut sähköposteihin, ja puhelin on ollut auki”, hän kertoo virkahuoneessaan Espoon tuomiokapitulin tiloissa Kirkkokatu kymmenessä.

Piispan kausi päättyy tuota pikaa. Ennen eläkkeelle siirtymistään hän pitää lähtösaarnansa Espoon tuomiokirkossa. Ensi pyhän teemana on tilanne, jossa opetuslapset joutuvat myrskyyn.

 

Todellinen kirkon kymppi

Esse-lehti julkaisi kahdeksan vuotta sitten piispan tulohaastattelun. Tuossa haastattelussa Mikko Heikka totesi, että piispan tehtävä on hengellinen.

”Olen pitänyt ohjenuorana, että tehtäväni on osoittaa Kristusta. Todellinen kirkon kymppi on Kristus”, Heikka sanoo.

Tulohaastattelussa hän määritteli itsensä klassisen kristinuskon kannattajaksi.

Mutta hetkinen. Klassinen kristinusko?

Piispa siis käytti sanaparia, jonka merkityssisältö näyttää muuttuneen. Ilmaisun on viime vuosina varannut käyttöönsä konservatiivikristittyjen siipi, joka kertoo kannattavansa klassista kristinuskoa. Linjan jyrkimmät edustajat ovat kovistelleet piispoja ja niitä kristittyjä, jotka ovat heidän näkemyksensä mukaan liian liberaaleja ja ovat hylänneet ”perinteisen kristinuskon tulkinnan”.

Elokuussa 2010 Uusi tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela nimesi boikottiin Espoon piispa Heikan, Helsingin Irja Askolan, Porvoon Björn Vikströmin, Turun silloisen piispan Kari Mäkisen ja Kuopion piispa Wille Riekkisen.

”Niin, piispojen rannikkoketjun ja Savon sydämen”, Heikka toteaa.

 

Viisi piispaa boikotissa

Mikko Heikka kertoo, ettei hän antanut boikottijulistusten häiritä mielenrauhaansa tai työntekoaan.

”Minulla on ollut hiippakuntani tuki takanani koko ajan. Täällä ollaan pitkälti perusluterilaisia, eikä kukaan ole halunnut kampittaa piispoja eikä kirkkoa.”

Hänen oma analyysinsä piispaboikotista on, että ”meidän hengellistä opetustamme ei enää haluttu ottaa vastaan”.

Heikkaan kohdistunut hyljeksintä juontui pitkälti siitä, että hän on virkauransa aikana pitänyt järkähtämättä naispappien puolta. Toinen arvosteluun yllyttänyt aihe on ollut suhtautuminen homoseksuaalien oikeuksiin kirkossa.

Heikka on puhunut koko ikänsä ihmisarvon ja -oikeuksien puolesta.

Hän myös johti virkatöinään työryhmiä, jotka valmistelivat kirkolliskokouksen tai piispainkokouksen kantaa edellä mainittuihin kysymyksiin.

”Olen edelleen klassisen kristinuskon kannattaja”, Heikka sanoo.

”Se tarkoittaa sitä, että pitää kiinni uskontunnustuksista. Niissä ei puhuta sanaakaan naispapeista ja suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen. Piispan tehtävänä on vaalia kirkon uskoa, joka on tiivistettynä ilmaistu uskontunnustuksissa.”

 

Kirkko on myrskyn silmässä

Ensi sunnuntaina Mikko Heikan saarnatekstin juurena on evankeliumiteksti, jossa vesillä on myrsky, ja opetuslapset pelkäävät.

Kuinka käy, tyynnyttääkö Jeesus myrskyn?

”Myrskyjä tulee ja menee. Jumala ei poista koettelemuksia tai kärsimystä. Oleellista on, ettemme ole elämän myrskyissä yksin.”

Piispa Heikka ei kiistä, etteikö kirkko olisi myrskyn silmässä. Yhteiskunta on muuttunut ja sen myötä suomalainen uskonnollisuus ja esimerkiksi asenne yhteisöllisyyteen on muutoksessa.

”Kirkko on edustanut yhteisöllisyyttä, ja tämän ajan trendinä on yksilöllisyys. Tämä haastaa kirkkoa muutokseen. Kirkko on kriisissä, mutta kyse on toiminnallisesta, sosiologisesta kriisistä. Kirkon hengellistä olemusta ei sen sijaan uhkaa mikään.”

Heikan mielestä kriisi tekee kirkolle hyvää.

”Tulee muistaa, että kreikan sana kriisi tarkoittaa myös mahdollisuutta.”

 

 

Kaksi asiaa, jotka yllättivät Heikan

Esse pyysi Mikko Heikkaa nimeämään kaksi asiaa, jotka yllättivät hänet Espoon piispana.

”Kaikkien raskaimpia yllätyksiä ovat olleet onnettomuudet: Konginkankaan bussionnettomuus, tsunami sekä Jokelan ja Sellon ampumavälikohtaukset”, Heikka sanoo.

Hän myöntää, että kenen tahansa kantti ja usko joutuivat niiden keskellä koetukselle, piispankin.

”Tapasin ihmisiä, jotka olivat aivan shokissa, ja ainoa tapa toimia tuossa tilanteessa on olla hiljaa, kuunnella, kulkea rinnalla.”

Heikka toteaa, että monet suomalaiset yllättyivät siitä, kuinka nopeasti kirkko reagoi ja oli mukana kriisiorganisaatioissa ja jälkihoidossa.

”Ammattitaidolla ja kriisityöhön koulutetuin joukoin.”

Toiseksi, mutta myönteiseksi, yllätykseksi Heikka nimeää sen, kuinka kirkko on noussut median valokeilaan.

”Meitä on kohdeltu hyvin. 1960-luvulla kirkkoa kritisoitiin rajusti, ja tähän verrattuna aika on toinen. Kirkolla on mediaosaamista ja hyvää viestintäväkeä.”

Tulohaastattelussaan Heikka toivoi, että hän piispana saisi palvella tiedotusvälineitä ja käyttää julkista sanaa. Tämä toive on toteutunut.