Asenne vie Jukkista elämässä eteenpäin

Yhdeksän vuotta sitten Jukka Jokinen kirjoitti Esseen nuorisokolumneja. Lukiolaisen elämän täytti koulun lisäksi aktiivinen seurakuntatoiminta. Jokinen vietti paljon aikaa nuorisotiloissa, ohjasi eka- ja tokaluokkalaisten sählykerhoja ja oli isosena kaikkiaan yhdeksällä rippileirillä. ”Aina elokuussa rippileirien jälkeen taivastelin, miten lapsellinen olinkaan edellisenä kesänä ollut, ja miten nyt pärjäsin jo paremmin”, Jokinen muistelee. ”Taisin olla aika ankea tyyppi. Olisinpa silloin tajunnut, että toisen ihmisen mielipiteitä on mahdoton muuttaa; olisin ainakin jättänyt jatkuvan jäkättämiseni tupakanpoltosta.”

Opiskelussa rima korkealla

Jokinen valitsi lukiossa pitkän matematiikan tietäen, että se avaa paremmin ovia jatko-opiskeluun. ”Olen tässä mielessä samanlainen kuin isäni; haastetta pitää olla, itseään ei pidä päästää helpolla.” Ennen armeijan alkamista Jokinen pääsi opiskelemaan tuotantotaloutta Teknilliseen korkeakouluun; kunnolla tekemisen periaate vei hänet armeijassa reserviupseerikouluun. ”Minulla ei vaan luonne antanut myöten ottaa armeijaakaan helpoimman mukaan”, reservin vänrikki sanoo.

Teknillisten opintojen jo alettua Jokinen pääsi myös Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Diplomi-insinöörin paperit hänellä on tarkoitus saada tänä vuonna, teologian maisterin tutkinto häämöttää muutaman vuoden päässä.

Jokisen määrätietoisessa asenteessa keskeistä on edetä yksi tavoite kerrallaan. Hän kertoo usein joutuvansa vastaamaan kysymykseen, miten ajan saa riittämään opiskeluun ja harrastuksiin. ”Itse en pidä sitä ongelmallisena. Päätän vain etukäteen, mitä asioita minäkin päivänä on tehtävä”, Jokinen sanoo.

Perhe ja ystävät ovat tärkeitä tukijoita

Jukka Jokinen viittaa monessa yhteydessä perheeseensä.

”Olen kiitollinen vanhemmilleni. Jos saan lapsia, toivon että pystyn itse olemaan edes viidesosan verran yhtä hyvä isä lapsilleni kuin vanhempani ovat olleet minulle.” Jokinen kiittää vanhempiaan, jotka ovat jaksaneet touhuta hänen ja kahden nuoremman veljen kanssa. ”Minuun on aina myös luotettu tarpeeksi; mitään ei ole valmiina tuputettu vaan olen saanut itse etsiä tieni. Minulla on maailman paras perhe ja ystävät”.

Seurakunnallisen elämän Jokinen aloitti jo pikkupoikana päiväkerhossa. ”Todella sympaattinen päiväkerhotäti Gretel vaikutti paljon siihen, että viihdyn seurakunnassa. Päiväkerhossa sain ensimmäisen kosketukseni kristinuskoon. Myös isäni vanhempien luona vietetyt joulut evankeliumeineen ja virsineen antoivat uskonnosta myönteisen kuvan”.

Jokinen tunnetaan sekä opiskelukaveri- että seurakuntapiireissä innokkaana sählyn pelaajana ja avuliaana autokuskina. Hän on aina ollut valmis viemään kyytiä tarvitsevat koteihinsa, ja pyyteetön apu on myös huomattu: ”Kun ensimmäinen autoni tuli tiensä päähän ja oli pakko romuttaa, ystäväni järjestivät sille eräänlaisen muistotilaisuuden. Olen vieläkin häkeltynyt siitä, että he olivat myös keränneet uutta autoa varten huikean 1600 euron kolehdin”.

Yksi tavoite ylitse muiden

Teologian opintojensa aikana Jokinen on ollut jälleen kesäisin rippileireillä, nyt opettajan ominaisuudessa. ”Olen ollut yli viidensadan nuoren isosena, isäntänä ja teologina rippileireillä. Luonteva ajatus olisi ryhtyä nuorisopapiksi. Jotkut ystäväni ovat jopa ilmoittaneet, että aikovat mennä naimisiin vasta sitten, kun minut on vihitty papiksi”, hän sanoo.

Jukka Jokinen kertoo olleensa 6-vuotiaana vakuuttunut unelmatyöpaikasta roskakuskina. ”Ehkä minulla on kykyjä toisenlaiseen työhön, ja minusta olisi väärin olla käyttämättä Jumalan antamia lahjoja. Teknillisen korkeakoulun johtamisopit ja aikanaan teologin koulutus yhdistyisivät esimerkiksi Kirkkohallituksen työtehtävissä. En kuitenkaan usko, että haluan tehdä mitään yksinäistä työtä”, hän pohtii.

Yhdeksän vuotta sitten Jukka Jokinen oli innokas isonen, nyt ahkera opiskelija. Kysymykseen, missä hän haluaa olla yhdeksän vuoden kuluttua, tulee nopea ja varma vastaus. ”Toivottavasti olen isä.”