Tekstikoko Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä
EtusivuUutisetArtikkelitKulttuuriKannanototArkistoTapahtuu

Lapset on meille annettu

19.1.2012

Urpu Sarlin

Kasvurauha tarkoittaa sitä, että puitteet ovat kunnossa. Ei ole krooninen nälkä tai väsymys ja ympärillä on aikuisia, jotka pitävät huolta lapsesta. On sopivasti kavereita. Saa olla ja ihmetellä oman ikänsä mukaisesti. Kun nämä perusasiat ovat hoidossa, lapsi voi käyttää voimansa kasvamiseen ja oppimiseen, elämään. Kasvurauhan turvaaminen on kirkon juuri julkaistun kasvatusstrategian yksi tähtäin.

 

Elämä ei mene aina niin kuin Strömsössä. Espoolaisperheidenkin keittiöissä mietitään iltaisin, miksi lasta kiusataan, miksi nuori eristäytyy tai häipyy omille teilleen. Sosiaalisiin ongelmiin voi olla vaikea puuttua, vaikka halua olisi. Tärkeää on seistä lapsensa tai nuorensa tukena, olla läsnä, kantaa kuormaa. On tärkeää myös osata hakea apua, kun omat keinot eivät riitä.

Sitten on niitä keittiöitä, joissa aikuista ei näy, tai joissa ei ole voimavaroja miettiä lapsen etua tai kantaa vastuuta edes perustarpeiden tyydyttämisestä. Ilman tukiverkostoja lapsi on maailmassa yksin. Ikävä arvio on, että Suomessa olisi tällä hetkellä noin 50 000 syrjäytynyttä nuorta, siis kokonainen ikäluokka.

 

Tänä vuonna Espoon seurakunnat vahvistavat taisteluaan nuorten syrjäytymistä vastaan. Maija Virtasen ansiokas valtuustoaloite polkaisi käyntiin kolmevuotisen hankkeen, jossa muun muassa koulutetaan nuorille tukihenkilöitä. Siis luodaan juuri niitä tukiverkkoja, jotka pitävät elämän raiteillaan.

Syksyllä alkava toiminta tarjoaa paitsi apua, myös mahdollisuuden auttaa. Lasten ja nuorten asia ei ole perheiden yksityisasia, vaan meidän kaikkien yhteinen asia. Yhteiskuntana, kirkkona ja kristittyinä meillä on velvollisuus kantaa huolta heikoimmista.

Seurakunnat tekevät jatkuvasti työtä lasten, nuorten ja perheiden hyväksi. Veronmaksaja voi tässä kohtaa iloita: Työ on ammattimaista, henkilöstö koulutettua ja sitoutunutta. Yhteistyö kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa on tiivistä.

 

Kun lapsi on levännyt, ja vatsa on täynnä, myös muille elämänalueille on tilaa. Kirkossa kasvurauhaan lisätään fyysisen, sosiaalisen ja henkisen tuen lisäksi myös lapsen oikeus pyhään. Lapsella on oikeus hengelliseen elämään, pyhän ulottuvuuteen. Myös tässä seurakunnat voivat olla perheiden tukena ja kumppaneina.

Lapset on meille annettu. Heistä on pidettävä huolta kaikin tavoin.

 

Urpu Sarlin

**@**

Avustuksia hengelliselle musiikkityölle

Espoon seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto on jakanut vuotuiset avustuksensa hengelliseen musiikkityöhön. Jaettava summa 70 000 euroa käytettiin lähes kokonaan. Lue lisää

Villava menestyi gospel-kisoissa

Vuosi sitten Kauniaisissa perustettu yhtye Villava ylsi pronssille helmikuussa Keuruulla pidetyissä gospelin SM-kisoissa. Lue lisää

Espoon vaalituloksesta tulee valitus

Espoon hiippakunnan kirkolliskokousedustajat on valittu. Vaalitulos saattaa mennä maallikkojen osalta uusiksi, jos hallinto-oikeus niin päättää. Lue lisää

Tapio Luoma vihittiin Espoon piispaksi

Espoon hiippakunta juhli sunnuntaina, kun uusi piispa asetettiin virkaansa juhlallisessa seremoniassa. Vihkimyksen toimittanut arkkipiispa Kari Mäkinen muistutti, että piispa tarvitsee herkkää tämän hetken todellisuuden lukutaitoa. Lue lisää

Tuomiokirkko täyttyi juhlavieraista

Teologian tohtori Tapio Luoma vihittiin piispanvirkaan Espoon tuomiokirkossa sunnuntaina. Kirkko täyttyi kutsuvieraista sekä median edustajista.

Espoon tuomiokirkkoseurakuntaan tuli palautetta, jossa ratkaisua ihmeteltiin: miksi seurakuntalaiset eivät mahtuneet kirkkoon? Lue lisää

Espoon papit ajavat muutosta

Pääkirjoitus: Uusi kirkolliskokous aloittaa työnsä toukokuussa. Kyseessä on kirkon eduskunta, joka päättää kirkon oppia ja hallintoa koskevista isoista linjoista. Valituista edustajista noin kaksi kolmannesta on uusia. Lue lisää

Pieni ja hento ote

Pääkirjoitus: Kun meteli on suurimmillaan, opettaja tietää mitä tehdä. Silloin kannattaa kuiskata.

Tämä vanha neuvo nousi mieleen, kun jäin miettimään Espoon piispanvihkimyksessä viime sunnuntaina pidettyjä puheita. Lue lisää

Tukea tuhlaajapojalle?

Pääkirjoitus: Yhteisvastuukeräys käynnistyi jälleen viime sunnuntaina. Kyseessä on Suomen suurin kansalaiskeräys. Lue lisää

Nyt lunastetaan vaalilupauksia

Pääkirjoitus: Helmikuun puolessa välissä valitaan kirkkomme päättäjät. Todennäköisesti sinulla, tätä lukevalla, ei ole äänioikeutta, sillä äänestämään pääsee vain pieni joukko. Äänioikeutettuja ovat seurakuntien vaaleilla valitut luottamushenkilöt ja hiippakunnan papit. Kyseessä on siis välillinen vaali. Lue lisää

Luja ja lempeä

Pääkirjoitus: Eräässä Espoon keskuksen lounasravintolassa näkee usein saman miehen. Pieni mies, ystävällinen hymynkare huulillaan. Hän tervehtii tuttuja, pysähtyy vaihtamaan sanan jonkun pöytäkunnan kanssa. Tuntuu, että hän huomaa kaikki. Lue lisää

Lapset on meille annettu

Pääkirjoitus: Kysyin lapseltani, mikä on elämässä tärkeää. Nukkuminen ja syöminen, tokaisi väsynyt ja nälkäinen tytär. Lue lisää

Alassanen motto: hymyile ja saat ystäviä

Alassane Ouedraogon matka on kiertänyt Burkina Fasosta Espooseen Norsunluurannikon kautta. Nyt hän on tuore perheenisä, joka opiskelee nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Lue lisää

Villava menestyi gospel-kisoissa

Vuosi sitten Kauniaisissa perustettu yhtye Villava ylsi pronssille helmikuussa Keuruulla pidetyissä gospelin SM-kisoissa. Lue lisää

Hanki kantaa Tarvaspäässä

Luonto, lumikuormat, pakkaset, metsän hiljaiset äänet, hiihtäminen ovat suomalaisille merkityksellisiä asioita, kollektiivista alitajuntaa. Kirpeässä pakkasessa hiihtäessään suomalainen kokee olevansa yhtä luonnon ja juuriensa kanssa. Vaikka jättäisi hiihtolenkin väliin, Gallen-Kallelan museossa saa nyt kokemuksen talvisesta luonnosta. Lue lisää

Tapio Luoma: kristitty on keskuslämmittäjä

Espoon uusi piispa on seurakuntatyön pitkän linjan ammattilainen. Hän on myös teologian tohtori, joka on ottanut kantaa kristillisen uskon ja luonnontieteiden suhteeseen. Lue lisää