Tekstikoko Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä
EtusivuUutisetArtikkelitKulttuuriKannanototArkistoTapahtuu

Myrskytuhoja seurakuntien metsissä

10.1.2012

Elina Raunio

Espoon seurakuntayhtymä omistaa noin 400 hehtaaria metsiä. Hautaustoimen päällikkö Leena Tonterin mukaan Tapaninpäivän myrsky aiheutti paikoin suurta vahinkoa.

”Kaikille alueille emme vielä ole päässeet, mutta enemmän tai vähemmän tuhoja on tullut jokaisella metsäkuviolla. Perniössä hiljakkoin harvennushakatulta metsäpalstalta kaatui nuorehkoa metsää, Hvittorpin leirikeskuksen alueelta noin 60 suurta puuta ja Kellonummen hautausmaalla myös suuria puita. Rakennukset tai hautamuistomerkit eivät kuitenkaan vaurioituneet.”

Pääasiassa kaatuneet puut ovat olleet isoja kuusia; sateen pehmentämä maa ei tue puiden juuristoa. ”Juurineen kaatuneet puut on toisaalta helpompi hyödyntää sahatavarana, repeytyneet rungot kelpaavat vain kuitupuuksi”, Tonteri sanoo.

 

Puistopuutarhuri Asko Leinosen mukaan pehmeä maa haittaa myös raivaustöitä.

”Suuret metsätyökoneet painuvat syvälle maahan ja saattavat vaurioittaa myrskyltä säästyneiden puiden juuristoa.”

Leinonen sanoo, ettei tällaisia myrskytuhoja ole nähty vuosiin. ”Metsissä on nyt paljon työtä ja sotkua. Ignaksen neljän hehtaarin suojelualueelta on nyt puut raivattu poluilta, jotta alueella liikkuminen on turvallista. Suojelualueelle kaatuneet rungot jätetään paikoilleen maatumaan, kuten luonnontilaiseen metsään sopii”, Leinonen sanoo.

”Ignaksessa turvakodin alueella saadaan talteen noin 200 kiintokuutiota puuta ja siellä tarvitaan uusia metsän istutuksia.”

 

Puutavara pyritään hyödyntämään myymällä se saha- tai kuitupuuksi. Leena Tonteri sanoo, että vahinkojen rahallista arvoa on mahdotonta määrittää, ennen kuin Metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijat pääsevät esittämään arvionsa.

”Menetykset ovat tuhansia euroja, vaikea vielä sanoa ovatko kymmeniä tuhansia. Osan vahingoista korvaa aikanaan metsävakuutus”.

 

Leirikeskuksissa myrskytappioita tuli pilalle menneistä elintarvikkeista. Leiri- ja kurssikeskustoiminnan päällikkö Jari Poukka huokaisee helpotuksesta, että myrskyn aikaan ei tiloissa ollut toimintaa. ”Puita ei kaatunut rakennusten päälle, mutta myrskyn aiheuttamat sähkökatkot toivat harmeja”, Poukka sanoo.

Hvittorp oli sähkötön vain Tapaninpäivänä, mutta Velskolan leirikeskuksessa sähköt olivat poikki neljä päivää ja Hilassa vähän pidempään.

”Velskolan ja Hilan leirikeskusten pakastimet sulivat. Metsästysseura haki osan pakasteista, joista he tekivät koiranruokaa. Hyvä että kaikkea ei tarvinnut heittää roskikseen”, Poukka sanoo.

Sähkökatkot muuttivat myös rippileirien järjestelyjä. ”Uudenvuoden päivänä Hilassa piti alkaa Espoonlahden seurakunnan rippileiri, joka siirrettiin Hvittorpiin. Siellä oli onneksi tilaa kahden leirin yli 60 nuorelle, sillä samaan aikaan siellä aloitti oman leirinsä Tuomiokirkkoseurakunta.”

Kappelin hautausmaata kunnostetaan

Espoon siunauskappelin lähettyvillä sijaitsevalla Kappelin hautausmaalla (Pappilantie 12) alkavat ensi viikolla kunnostustyöt. Lue lisää

Tuomiokirkosta tulee tiekirkko

Espoon tuomiokirkkoseurakunta ja Esbo svenska församling kokeilevat tiekirkkotoimintaa Espoon tuomiokirkossa tulevana kesänä. Myönteinen päätös kokeilusta varmistui molemmissa seurakunnissa viime viikolla. Lue lisää

Kirjuri -jäsentietojärjestelmä käyttöön

Evankelis-luterilainen kirkko ottaa tämän vuoden aikana käyttöön valtakunnallisen jäsentietojärjestelmän, Kirjurin, joka korvaa seurakuntien paikalliset jäsentietojärjestelmät. Tähän saakka jokainen seurakunta on erikseen ylläpitänyt omaa tietojärjestelmäänsä jäsenistään. Lue lisää

Otaniemen kappeli käyttöön

Otaniemen kappeli avaa ovensa seurakuntalaisille. Kappelin käyttöönottoa juhlistetaan äitienpäivänä 13.5. klo 11 vietettävässä messussa. Messun pappina toimii Jaani Vilkkilä ja kanttorina Katja Kangas. Messun jälkeen on tarjolla täytekakkukahvit. Lue lisää

Tapiolan kirkko menee remonttiin

Tapiolan kirkon peruskorjausta suunnitellaan vuosille 2013–14. Remontin kustannuksiksi on arvioitu kuusi miljoonaa euroa. Lue lisää

Avaimet omaan kotiin

Kuninkaankallion asumisyksikössä vuokrataan asunnottomille asuntoja ilman liiallisia reunaehtoja. Asunnon saaminen nähdään perusoikeutena. Lue lisää

Tuonen lehtoa hoidetaan hyvin

Pääkirjoitus: Yksi lapsuuteni merkkipaikkoja oli Muonion hautausmaa. Lue lisää

Mistä on hyvät äidit tehty?

Pääkirjoitus: Äiti. Sana ei jätä ketään kylmäksi. Jokaisella on suhde omaan äitiinsä. Millainen hän on tai oli? Kuinka hän on elämässäni vaikuttanut? Jopa poissaolevana äiti määrittää ihmistä – tai erityisesti silloin. Lue lisää

Koti jokaiselle espoolaiselle

Pääkirjoitus: Espoossa oli viime vuoden lopussa 620 ihmistä vailla kotia. Heistä hieman yli 400 majaili tilapäisesti sukulaisten tai tuttavien luona. Satakunta yöpyi asuntoloissa.

Laitoksissa ja asumispalveluyksiköissä sijaa piti nelisenkymmentä ihmistä. Saman verran on öisin kallistanut päänsä porraskäytävään tai ulos. Koko joukosta pitkäaikaisesti asunnottomia on puolet. Lue lisää

Kirkko on vertaisten valtakunta

Pääkirjoitus: ”Parasta oli vertaistuki!” Oli kyse ryhmätoiminnasta tai koulutuksesta, jaetut kokemukset vahvistavat ja antavat eniten. Jaettu ilo on suurempi ja jaettu suru on helpompi kantaa. Lue lisää

Iloa ja vastuuta samassa paketissa

Pääkirjoitus: Voi sitä riemua, kun komposti heräsi talven jälkeen henkiin! Ja millaisia tunteita herättävätkään kevään ensimmäiset krookukset ja leskenlehdet – tai taimimullasta nousevat sirkkalehdet. Puhdasta iloa. Lue lisää

Perinneleikit pyörivät pihoilla edelleen

Tervapata, Polttopallo ja hippaleikit nostavat pienet ja isommat peput tietokonetuoleista ja TV-sohvilta. Lue lisää

Vanhukset iloitsivat rollaattorimarssista

Sylvikodin asukkaat istuivat viime torstaina malttamattoman oloisina palvelukodin yhteisaulassa. Luvassa oli talon jokakeväiseksi perinteeksi muodostunut rollaattorimarssi, ja ulkotakkeihin pukeutunut väki odotti ulos pääsyä. Lue lisää

Negatiivinen positiivisuus

Stig Kankkonen: Positiivinen ajattelu on positiivinen asia. Edellyttäen, että positiivisuudessa on edes hitusen verran realismia. Muuten positiivisuus muuttuu hyvin nopeasti haaveiluksi, selittelyksi ja pakokeinoksi vähemmän miellyttävästä todellisuudesta. Lue lisää