Vähemmistöt ja enemmistö

Yhteiskuntaan ja kirkkoon syntyy vähemmistöryhmiä. Maahan muuttaa ihmisiä eri kulttuureista ja uskonnoista. He muodostavat omia yhteisöjään suomalaisen yhteiskunnan sisään.

Espoossa vieraita kieliä äidinkielenään puhuvia on jo enemmän kuin ruotsinkielisiä. Seksuaalivähemmistöille on lainsäädännöllä annettu maassamme enemmistöön verrattava asema.

Vähemmistöjen kohtelu on yhteiskunnan eettisyyden ja inhimillisyyden mittari. Se edellyttää sekä hyväksymistä että rajojen asettamista. Ihmisille on toisaalta sallittava mahdollisuus elää omien perinteidensä, tapojensa ja tottumustensa mukaan ja toisaalta määriteltävä ne rajat, jotka maan yhteiset arvot elämälle ja toiminnalle asettavat.

Oikeuksien ja rajojen määrittely on aina vaikeaa. Eri kulttuureissa rajat kulkevat eri kohdissa eikä kulttuurien kohdatessa ristiriidoilta voi välttyä.

Uskonnot ja kirkot määrittelevät eettiset rajansa eri tavoin. Se, mikä yhdessä uskonnossa tai kirkossa on sallittua, saattaa toisessa olla kiellettyä. Uskonto ja yhteiskunnallinen lainsäädäntö voivat joutua keskenään ristiriitaan.

Laki kulkee kirkkojen ja uskontojen omien säännösten edellä. Lakeja on kaikkien maassa asuvien ihmisten ja toimivien yhteisöjen noudatettava. Se koskee myös omaa kirkkoamme. Kirkko ei voi toimia Suomen lainsäädännön vastaisesti. Se voi tarvittaessa vaikuttaa siihen, että lainsäädäntöä muutetaan.

Lainsäädännön on oltava suvaitsevaa. Lisäksi sen on määriteltävä rajoja. Uskonnon suhteen käydään jatkuvaa keskustelua siitä, merkitseekö uskonnonvapaus oikeutta harjoittaa omaa uskontoa vai pakkoa pidättäytyä uskonnon harjoittamisesta. Molemmat tulkinnat näkyvät myös kotimaisessa uskontokeskustelussamme esimerkiksi puhuttaessa koulun juhlista.

Kirkon omien säännösten on sekä oltava suvaitsevia että määriteltävä rajoja. Kirkossa on viime kuukausina keskusteltu yhteisten varojen käytön pelisäännöistä.

Eräät seurakunnat ovat tehneet päätöksiä, joiden mukaan yhteisistä verovaroista voidaan tukea vain sellaisia järjestöjä, jotka sitoutuvat kirkon yhteisesti hyväksymiin sääntöihin. Järjestöjen kannattajat ovat taas katsoneet, että niillä on oikeus saada toimintarahaa seurakuntien verovaroista. Vapaaehtoista järjestöjen tukemista ei ole missään asetettu kyseenalaiseksi.

Ei ole itsestään selvää, mikä on sallittua, mikä ei. Ei sekään, mikä on oikeus, mikä mahdollisuus.

Vähemmistöt haastavat aina enemmistön. Oikeassa oleminen muuttuu yhteisillä päätöksillä. Maailmankuva ja sen myötä etiikan soveltaminen muuttuu, vaikka eettiset periaatteet säilyvätkin ennallaan.

Simo Repo

 **@**