Epätäydellisyys on inhimillistä

Sisäinen perfektionisti haluaa, että juhlien koristelut ovat virheettömät, kokousjärjestelyt tehty kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tai raportti niin hyvin kirjoitettu, että kelpaisi kehystettäväksi toimiston seinälle.

Joillekin sisäinen perfektionisti on ystävä, joka siivittää loistaviin suorituksiin tiukoissa paikoissa eikä lannistu vastoinkäymisistä, vaan rohkaisee yrittämään uudelleen: ”Osaat kyllä, ensi kerralla sujuu paremmin!”

Toiset se lamauttaa täysin. Mikään määrä yrittämistä ei riitä, kun sisäinen perfektionisti vaatii aina vain parempia suorituksia, syyttelee ja nalkuttaa pienimmistäkin virheistä. Pahimmillaan se puuttuu myös sellaisiin asioihin joihin ei itse voi vaikuttaa.

Sen mielestä on pelkkää omaa laiskuutta, jos raportti myöhästyy siksi, ettei työkaveri ole toimittanut materiaaleja ajoissa – olisihan sitä voinut ne materiaalit itsekin koota tai ainakin olisi pitänyt vahtia ja muistuttaa. Juhlien koristelut olisi pitänyt askarrella viimeistä piirtoa myöten, vaikka koko perhe olisi ollut edeltävän viikon influenssassa.

Kaikkein sitkeimmille sisäisille perfektionisteille tehtävien delegoiminen on täysin vierasta. Se kuiskuttelee korvaan, että jos et tee asioita itse, eivät ne järjesty ollenkaan. Muiden suorituksiin ei voi luottaa, vaan kaikki on varmistettava itse.

Persialaiset matontekijät solmivat aina mattojensa kuvioihin jonkin pienen virheen. Tämä muistuttaa taitavaa tekijää siitä, että ainoastaan Jumala on täydellinen. Jokainen ihminen on jollakin tavalla epätäydellinen olento. Sitä on vaikea muistaa silloin kun täydellisyydentavoittelun mörkö istuu olkapäällä tai jomottaa takaraivossa.

Ainoastaan Jumala on täydellinen – ihminen voi yrittää parhaansa. Virheet ovat osa ihmisenä olemista. Pieni perfektionisti sisällämme voi olla hyödyllinen, mutta sille ei pidä antaa liikaa valtaa. On tärkeä muistaa myös olla itselleen armollinen.

Kristel Nyberg

Kirjoittaja on Espoon kaupunginosayhdistysten liitto ry:n järjestösihteeri.

 **@**