Ristinkantajat

Äänessä on ahdistunut toimitusjohtaja Kari Hotakaisen romaanissa Jumalan sana. Hotakaisen toimitusjohtaja kokee uhrautuvansa, uhraavansa itsensä hyvinvointiyhteiskunnan maksajana ja ylläpitäjänä.

Suuryrityksen johtaja voi toki tuntea kantavansa omilla harteillaan koko kansakunnan tulevaisuutta, sen voittoja ja tappioita. Romaanin toimitusjohtaja näkee Applen edesmenneessä johtajassa Steven Jobsissa lähes myyttisen risupartaisen kärsijän, kuin Raamatun Jobin. Miehen, joka kärsien uhrautuu uskonsa ja näkyjensä puolesta.

Ristinkantajia voi löytää lähempääkin. Minä tunnistan ristinkantajia lähes päivittäin tavallisessa harmaassa arjessa. Ristinkantajiksi olen aina mielessäni kutsunut heitä, jotka eivät välttele vastuutaan, eivätkä kerää halpoja suosiopisteitä iltapäivälehtien lööpeissä.

Näen omastaan luopuvien ympäristönsuojelijoiden kantavan ristiä meidän kertakäyttöshoppaajien puolesta. Näen vähäosaisten auttajien nostavan ristin harteilleen heikkojen ja osattomiksi jääneiden puolesta. Joskus puolisot kantavat taakkaa toistaan tukeakseen. Joskus jopa lapset kantavat taakkaa vanhempiensa puolesta.

Osa lähimmäisistämme on saanut vahvan sielun ja rohkeuden kantaa taakkaa muiden puolesta. Taakka on raskas, kohtuutonkin, eikä hyvä teko aina palkitse tekijäänsä. Mutta kyky kantaa ristiä on annettu etuoikeus, se on vastuu, jota ei voi paeta.

Amerikkalaiset muistavat marraskuisessa kiitospäivänjuhlassaan hyvää tehneitä läheisiään. Kiitospäivänä kerrataan vuoden hyvät teot ja iloitaan kuluneen vuoden onnellisista tapahtumista. Annetaan kiitos heille, joille se kuuluu.

Meillä Suomessa ei ole oikein vastaavaa päivää läheisten kiittämiselle. Joulun pitäisi olla kiittämisen aikaa, mutta unohdamme sen helposti tavarataivaan valoissa.

Nyt, kun hiljennymme joulun viettoon, voisimme lahjapaljoudessa kahlatessamme lähettää hiljaisen kiitoksen kuluneesta vuodesta läheisille, jotka ovat puolestamme kantaneet arjen ristiä askelen eteenpäin. Oman kantovuoron koittaessa raskaskin taakka kevenee, kun tietää muiden arvostavan sitä.

Saila Posti-Lindström

Kirjoittaja on Espoon yhteislyseon lukion rehtori.

 **@**