Valkolakille on vaihtoehtoja

Ylioppilaslakkia on aina arvostettu Suomessa. Toisen asteen eli peruskoulun jälkeisen opetuksen yhdistämistä siten, että ammattiin opiskelun ja ylioppilastutkinnon voisi suorittaa samassa opintoputkessa, on yritetty saada aikaiseksi 1970-luvulta saakka. Nykyiset kaksoistutkinnot ovat lähellä tätä ajatusta, mutta mahdollisuus niihin on melko rajallinen. Hallinnollisesti se on ammattikoulun ja lukion yhteensovittamista.

Toisen asteen koulutuksen kehityksestä väitöskirjatutkimuksen tehnyt Raija Meriläinen sanoo, että kaksoistutkinnon lisäksi ammattikorkeakoulut ovat nostaneet ammatillisten opintojen arvostusta. ”Ylioppilastutkinto on hyvä, laadukas tutkinto. Se on yleissivistävä, mutta teoreettinen ja rankka, ja sopii niille jotka tähtäävät tiedemaailmaan. Kun ammattikorkeakoulut aloittivat, se avasi tien jatkaa myös ammatillisissa opinnoissa vaikka tohtoriksi saakka."

Ammattikoulutuksen nouseva arvostus näkyy myös ainevalintojen monipuolistumisena. ”Vielä 1980-luvun lopussa työnantajat olivat sitä mieltä, että kielten opetus ammattikouluissa on turhaa. Uskon, että matematiikan, äidinkielen ja vieraiden kielten määrän kasvu oppilaitoksissa on tehnyt hyvää”, Meriläinen sanoo.

Arvostukselliset asenteet ovat hänen mukaansa silti tiukassa. ”Media rummuttaa uusia ylioppilaita näyttävästi, ammattiin valmistuvia ei juuri huomioida. Kaksoistutkinto on nostanut myös ammattiin valmistuneet esille.”

Meriläisen väitöksen mukaan Suomessa koulutuspolitiikasta päättävät miehet. ”Miesten verkostot toimivat ja valta keskittyy pienelle joukolle. Todellisiksi vaikuttajiksi päätöksenteossa 1970-luvulta 1990-luvulle mainittiin tutkimuksessa 30 henkilöä, joista vain neljä oli naisia.”

Poliitikkojen ja virkamiesten lisäksi koulutuspolitiikkaan ovat vaikuttaneet järjestöt. Kaikilla kolmella vuosikymmenellä on vaikutusta ollut Opettajien ammattiliitolla, Suomen kuntaliitolla ja työnantajajärjestöillä.

Opiskelijat ovat vaikuttaneet voimakkaimmin 1970-luvulla Teiniliiton kautta ja 1990-luvulla Suomen lukiolaisten liiton välityksellä. ”Ammattiin opiskelevien kahdella järjestöllä on tässä haasteen paikka”, Meriläinen sanoo. ”Näyttää siltä, että he eivät ole olleet koulutuspolitiikan päätöksenteon ytimessä.”

Oppilaskunnat lukioissa ja nyt myös ammatillisissa oppilaitoksissa kasvattavat merkitystään. ”Paluu 1960-1970 -luvuille on tässä mielessä hyvä asia; nuori oppii vaikuttamaan asioihin ja perustelemaan näkökantojaan”, Meriläinen sanoo.

Yksilöllisyyden korostuminen näkyy Meriläisen mukaan myös opinnoissa. 1990-luvun lukiouudistus oli ensimmäinen suuri askel opintoihin, joissa opiskelija itse pystyy vaikuttamaan tahtiin ja sisältöön.

 Raija Meriläinen oli sivistystoimen johtaja ja rehtori, kun kurssimuotoiseen lukioon siirryttiin. ”Se oli kova muutos. Kannatan luokatonta lukiota, joka on yksilölle inhimillisempi; ei tule turhia opiskeluvuosia eikä jäädä luokalle”, Meriläinen sanoo.

Jos oppilas 1980-luvulla havaitsi valinneensa väärin ja keskeytti ammattikoulun tai lukion, hän putosi ainakin hetkeksi opintojen ulkopuolelle. ”Nykyään katsotaan, löytyykö ammatillisen koulutuksen sisältä parempi vaihtoehto. Opinnot voi aloittaa myös tammikuussa ja aikuislukiossa vielä joustavammin, joten mukaan pääsee nopeasti”, Meriläinen sanoo. Hän uskoo, että opiskelijan itsensä räätälöimä koulutus lisääntyy entisestään; ”Haasteena on, että nuoren on päätöksiä tehdessään oltava tietoinen kaikista eri vaihtoehdoista.”

Raija Meriläinen, Superin julkaisuja 1/2011: Valkolakki vai haalarit, vaiko molemmat –Koulutuspolitiikan vaikuttajien näkemykset toisen asteen kehityksestä