|
|
|
Haetaan selkeäsanaista piispaa Tuomas Aho 2.11.2011 Minulla on kunnia olla yksi seurakuntien valitsemista uuden piispan maallikkovalitsijoista. Olen joutunut pohtimaan, mitä odotan uudelta piispalta.
Piispanvaali muistuttaa yhä enemmän ”maallisia” vaaleja siinä, että ehdokkailla on omat tukiryhmänsä, kampanjansa ja vaaliesitteensä.
Piispalla on tehtävänsä, joista kaikista me maallikot emme edes tiedä. Hiippakunnassaan ja koko kirkossa piispalla on laaja kirjo sekä hallinnollisia että hengellisiä tehtäviä.
Piispa on arvovaikuttaja, mutta miten hän saisi äänensä kuulumaan Länsiväylän metelissä ja kehätien pauheessa? Vahvankin puhujan ääni tahtoo hukkua metropolialueen arjen sykkeeseen. Useimmat eivät tiedä piispansa nimeä. Mediassa kirkon ääni kuuluu yhä heikommin, ja keskustelua on käyty lähinnä kirkon linjaa kriittisessä sävyssä peräävien ehdoilla.
Kirkko käy sisäistä keskusteluaan, joka on sen vuosisatainen perinne. Kirkon näkemyksille on tarve yhteiskunnassa laajemminkin. Piispa on tietysti näkyvin hahmo, mutta häneen ei pidä kohdistaa kohtuuttomia odotuksia.
Aktiivisuutta ja rohkeutta häneltä tulee odottaa. Piispalla on merkittävä rooli seurakuntien aktiivien kannustamisessa, mutta vahvempi kosketus suureen yleisöön on tarpeen.
Suuri saavutus olisi se, että piispan oma mielipide on selkeä. Vaikeita kysymyksiä ei pidä kierrellä vaan myöntää tarvittaessa rajallisuutensa. Niillä, jotka haluavat kuulla selkeitä näkemyksiä kirkon linjasta, on oikeus siihen.
Vähintään epäuskottavaksi kirkko tekee itsensä, jos se yrittää miellyttää kaikkia puurouttamalla oman sanomansa. Samalla on realismia hyväksyä se, että kirkolla ei ole enää entistä auktoriteettia. Sitä se voi tosin omilla teoillaan uudestaan vahvistaa.
Vaalipaneelissa ehdokkaita kuunnellessa kävi selväksi, että molemmat ehdokkaat edustavat realismia kirkon aseman suhteen mutta samalla vahvaa luottamusta sen tulevaisuuteen.
Espoon hiippakunnassa, kuten koko maassa, kirkon suurin haaste on muuttua ainakin maineeltaan byrokraattisesta ja hiukan murjottavasta valtionkirkosta iloiseksi ja toiveikkaaksi kansankirkoksi, joka välittää selkeää sanomaa ja tekoja ruohonjuuritasolla seurakunnissa mutta osallistuu rohkeasti yleisempään keskusteluun.
Hengellisyyden ja henkisyyden kysyntä ei ole minnekään hävinnyt. Kirkon toimijoilla on mahdollisuus vaikuttaa, hakevatko ihmiset vastauksia kirkosta vai sen ulkopuolelta.
|
© Espoon seurakuntasanomat – Esse // Kotimaanetti – Sujuu-julkaisujärjestelmä