|
|
|
Vaihtelua messuun ja toimintaa sunnuntaihin Topi Haarlaa 27.10.2011 Menneitten parintuhannen vuoden ajan kristityillä on ollut tapana kerääntyä jumalanpalvelukseen sunnuntaisin. Näin tapahtuu yhä, vaikkakaan kirkossa ei käydäkään yhtä aktiivisesti kuin ennen.
Jumalanpalvelus on saanut eri puolilla kristikuntaa mitä erilaisimpia muotoja, joihin yleensä vaikuttavat paikallinen kulttuuri ja musiikki. Meidän uskossamme muoto ei ole pyhä, pyhiä ovat vain sisällöt.
Ihmisten vähentyneestä jumalanpalvelusaktiivisuudesta huolimatta olemme yhä lähes koko kansan kirkko. Emme voi olettaa, että 78 prosenttia suomalaisista pitää samanmuotoisista jumalanpalveluksista.
Ei entisessä itänaapurissa käytetty saapasmallikaan aina ollut
kaikkien mielestä se hienoin ja muodikkain. Muunlaisillekin klopoille olisi ollut kysyntää, jos niitä olisi ollut tarjolla.
Olemme vähän kerrassaan oppineet viettämään erikoismessuja, etenkin sunnuntai-iltaisin. Niin sanotun pääjumalanpalveluksen suhteen emme kuitenkaan ole juuri uskaltaneet poiketa totutusta. Olisiko meillä rohkeutta siihenkin?
Kävin taannoin Amerikan mantereella ihmettelemässä erään Tennesseen osavaltiossa sijaitsevan baptistiseurakunnan sunnuntainviettoa. Pienen kunnan seurakunta kokoontui kirkolle aamusella puoli kymmenen aikoihin. Puheensorina raikui seurakunnan tilojen käytävillä, kun eri-ikäisten ihmisten pienryhmät keskustelivat Raamatusta ja muista kristityn elämän teemoista. Yhdeltätoista kokoonnuttiin yhteiseen jumalanpalvelukseen kirkkosaliin, jonne ehti aamu-uninenkin väki. Varsin yhteisöllisesti toteutetun messun jälkeen osa kirkkokansasta jatkoi paikalliselle ”Essolle” kirkkolounaalle.
Kukin seurakunta elää uskoaan todeksi omalla, totutulla tavallaan. Ihastuin kuitenkin näkemääni, enkä pitäisi pahana, jos me luterilaisetkin nivoisimme seurakunnan ryhmiä päivämessun yhteyteen. Kokeilemalla rennosti ja samalla keskinäisiä erojamme kunnioittaen voisimme monipuolistaa kirkkoamme, eikä pääkaupunkiseudun kymmenien kirkkojen ja kappelien tarvitsisi noudattaa samanlaista kaavaa sunnuntaisin.
Seurakuntalainen voisi löytää mieleisensä mutta silti kotoisan messun muualtakin kuin lähimmästä kirkostaan. Yhteisellä asialla kun olemme.
Kirjjoittaja on Leppävaaran seurakuntaneuvoston jäsen ja kirkkovaltuutettu (Sitoutuneena seurakuntaan -ryhmä).
|
© Espoon seurakuntasanomat – Esse // Kotimaanetti – Sujuu-julkaisujärjestelmä